Ajokokemuksia Maastotandemista

*** Blogi on edelleen kesälomalla. Normaaliin tiistairytmiin palaudutaan elokuun lopussa Brompton World Championshipsien jälkeen*** Olemme ajaneet maastotandemilla parin viikon ajan ja alamme päästä jyvälle sen erikoisuuksista. Täysinoppineita emme missään tapauksessa ole, mutta koukut ja kikat alkavat paljastaa itseään. Olemme ajaneet pääasiallisesti poluilla Hyvinkään läheisyydessä, mutta yksi hiekkatiesafarikin on matkalle mahtunut. Emme pidä kirjaa ajoistamme, mutta konservatiivisenkin arvion mukaan olemme ylittäneet 20 tuntia kevyesti. 

Maastopyöräilyllä ja tandemmaastopyöräilyllä on paljon yhteistä, mutta erojakin löytyy. Samoin maantie- ja maastotandemilla ajaminen eroavat merkittävästi toisistaan. Yksin maastossa olo on kuin kissalla: mistä pää mahtuu, sieltä mahtuu koko elikko. Tandemilla parempi vertaus on norsu posliinikaupassa: kun kärsä tutkii kulman taakse, takamus tiputtaa ming-vaasin. 

Polku on vain viitteellinen ajolinja

Tavallisella mtb:llä ja tandemmaastopyörällä on paljon eroja niin tekniikassa, ajotekniikassa kuin ajolinjoissakin. Kokemuskin on hyvin erilainen, mutta onnistumisen elämykset ovat vähintään yhtä upeita. Eniten ajolinjoihin vaikuttava tekijä on huomattavasti pidempi akseliväli. Niner EMD akseliväli on noin 110 cm, kun Ventana ECDM:ssä se on puolestaan yli 180 cm pitkä. Eroa akselivälissä on melkein metri, joten ajolinjojen täytyykin olla erilaiset. Pyörillä on yhtä paljon eroa kuin henkilöautolla ja kuorma-autolla. Keskiverto polulla on soolopyörälle useita mahdollisia ajolinjoja, toiset parempia ja toiset huonompia. Tandemilla mahdollisten ajolinjonen määrä on huomattavati pienempi ja usein niitä on vain yksi. 

Ajolinjat muistuttavat paljon rekka-auton ajolinjoja. Nuppi viedään risteyksissä kaukaa vastaantulevan kaistalta ja peräkärry ohittaa sisäkulman kevyenliikenteenväylän täpärästi. Ahtaissa mutkissa ajolinja on valittava kahdesta vaihtoehdosta: kapteeni kaartaa eturenkaalla parikymmentä senttimetriä polun ulkoreunan ulkopuolelta tai kaartaa jyrkästi, mutta takarengas ja perämies kokevat kovia. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon. Jälkimmäisestä saa välittömän palautteen. Samalla tavalla kuin oma kaista rekka-autoille, polku on vain viitteellinen ajolinja maastotandemeille. 

Esteiden ylittäminen

Soolopyörällä voi ajaa melko suurienkin tukkien ja kivien yli. Lähestyminen sopivalla nopeudella, etuhaarukan kompressio, kompression vapautus, keula nostetaan esteelle tai sen yli, kevennetään takarengasta ja avot. Olemme päihittäneet esteen. Tandemilla edellisistä viidestä vaiheesta voi toteuttaa kaikki eturenkaan nostoa lukuunottamatta, mutta vaikutukset ovat paljon pienemmät. 

Tandemilla kiviä ja ”tukkeja” ylittäessä luotamme hyvin paljon tekniikkaan eli jousitukseen. Lähestymme kohdetta sopivalla nopeudella (tässä vaiheessa vauhtia on jonkin verran vähemmän kuin soololla), kompressio, vapautus (vieläkin yritän nostaa keulaa, vaikka eihän se minnekään nouse) ja kevennämme takarengasta. Jousitus imee rengasta riittävästi ylöspäin, että nyt pääsemme noin 20 cm suorakulmaisen reunan yli. Suurempia emme ole vielä kokeilleet. 

Soololla eturenkaan ylitse saaminen tarkoittaa esteen selvittämistä, mutta tandemilla vasta puolet jännityksestä on takana. Perämiehen kammen ovat ”vain” 170mm pitkät, mutta ne kolisevat maastossa  todella helposti kiviin ja kantoihin. Estettä ylittäessä tuleekin huomioida, että vauhti riittää koko kahden metrin rullaamiseen esteen yli polkematta. Polkimien asennon ja kivien paikan hahmottaminen (ainakin vielä) on vaikeaa, etenkin kun kaikki tapahtuu selän takana. 

Missä me ajelemme

Hyvinkääläisille lukijoille saatta kertoa jotain, jos mainitsen muutamia paikkoja joissa ajamme ja joita emme ole vielä kyenneet selvittämään. Erkylä-Hikiä -polkuverkosto on kuin tandemille tehty. Nopeita neulasbaanoja, joissa on hyvin vähän pitkiä kivikkoja. Puita on kaatunut jonkin verran poluille, mutta suurimman osan pääse yli tai kiertämään. 

Hyvinkää-Rajamäki -alue on myös pääasiallisesti oikean ajettavaa. Rauhalassa on vajaan kilometrin pätkä, jossa on teräviä kumpuja ja ahtaita kivikoita, jotka olemme joutuneet työntämään. Osa kivikosta on ajettavissa, mutta sieltä löytyy myös pätkiä, joissa kantaminen on ainoa vaihtoehto (ja kohta tulee tiimi, joka menee ne kohdat kuin vettä vain). Tämä reitistö on minun suosikkini, sillä siellä on teknisesti haastavia kohtia, mutta myös nopeaa ja rennosti ajeltavaa polkua. Märkiön ja Sääksjärven alue on vielä tandemilla  ajamatta, mutta eiköhän sinnekin vielä tänä kesänä ehdi.

Usmiin olemme uskaltautuneet ajamaan vain kerran. Sieltä löytyy tandemillakin ajettavia polkupätkiä, mutta iso osa on ainakin meille vielä ajamatonta.

Tour de Hyvinkää eli kaupunkialueella tai sen välittömässä läheisyydessä olevat polut ovat pääasiallisesti hyviä tandemille. K-raudan enduropätkää kävimme eilen kokeilemassa ja se on toisinaan liian haastava ja totesimme, että jätämme sen rauhaan ainakin toistaiseksi. 

Älä säikäytä perämiestä!

Pyörä ja sen hallinta on vasta puolet tandemilla ajamisesta. Tandemilla ajetaan joukkueena ja matka ei etene, ellei joukkue toimi. Perämiehen rooli on tandemissa tärkeä. Hänen täytyy pystyä olemaan pyörän selässä rentona, tunnustella kapteenin liikkeitä ja kommunikoida.

Olen ajanut vain yhden perämiehen kanssa, mutta olen oppinut tuntemaan takana tulevan joukkueen jäsenen rentouden. Jos Elinaa jännittää/pelottaa liikaa hän jännittyy ja pyörä ei liiku hänen allaan vapaasti. Tämän huomaa erityisesti nopeissa mutkissa, joissa itse pitäisi pysyä paikallaan ja antaa pyörän kallistua. Jos perämies ei ole rento, pyörä ei kallistu ja ohjaaminen on hyvin raskasta. Ketään ei voi pyytää olemaan rentona, vaan rentous tulee, kun perämies tuntee olevansa turvassa.

Perämies on hyvin ”onnettomasssa” tilanteessa, hän ei voi ohjata tai liikuttaa polkimia esteiden ohittamiseksi. Hänen täytyy luovuttaa kohtalonsa kapteenin käsiin. Helpommin kirjoitettu kuin tehty. Perämiehen täytyy luottaa kapteeniin ja hänen tekemiinsä valintoihin. Kapteenin puolestaan täytyy olla luottamuksen arvoinen, eli hän ajattelee ensimmäisenä perämiehen turvallisuutta ja pyrkii olemaan säikäyttelemättä joukkuetoveriaan. Säikähtänyt perämies on huono perämies.

Perämies ei voi lukea maastoa, joten hänen täytyy lukea kapteenia. Olimme erittäin yllätttyneitä meidän kyvystämme ajaa jyrkkiä ja vaikeita irtosora mäkiä, jotka ovat useaan otteeseen jääneet minulta yksin ajamatta. Soololla matkanteko on yleensä loppunut, kun vauhti on hiljentynyt tarpeeksi, että ei jaksa enää polkea riittävän voimakkaasti sutimatta. Tandemilla ajamme mäet hitaammin, mutta varmemmin. Minä poljen niin voimakkaasti kun vain kykenen ja Elina toimii ikäänkuin älykkäänä ryömintävaihteena, joka säätelee voiman määrää pidon mukaan. Vaikka pyörä melkein pysähtyisi keskelle mäkeä, sitä on helppo hallita ja uudellen ”kiihdyttäminen” onnistuu ilman pidon menettämistä. Mäkikyky yllättää joka kerta.