tiistai 15. toukokuuta 2012

Taittopyörä sijaisopen kulkuvälineenä

Keravan koulut rautatieasemaan nähden.



Olen joutunut kelailemaan taittopyörähistoriaani. Olen pitkään ollut siinä uskossa, että Belgian matka oli ensimmäinen kosketus, mutta taittopyörän käyttäminen tuli minulle mieleen vuotta aikaisemmin. Silloin en päätynyt taittopyörän hankintaan, mutta luulen, että siemen kylvettiin syvälle.
Asuimme tuolloin vielä Lohjalla. Elinan työmatka Pasilaan ei ollut helppo tai nopea. Ensin hänen täytyi mennä paikallisbussilla Routiosta keskustaan, sieltä kaukolinjalla Helsingin keskustaan ja junalla Pasilaan. Matka kesti parisen tuntia suuntaansa. Minun määräaikainen työsuhde oli päättymässä, joten aloimme etsiä ”parempaa” paikkaa asua. Huomaa lainausmerkit. Asuisin vieläkin Lohjalla, jos asiat olisivat järjestyneet toisin. Lohja on hieno kaupunki.
Halusimme elää autottomasti, joten seuraavan kodin täytyi löytyä hyvien joukkoliikennemahdollisuuksien päästä. Paras tapa kulkea Helsinkiin on junalla, joten aloimme etsiä asuntoja pääradanvarella olevista kaupungeista. Päädyimme nopeasti Hyvinkääseen, sillä junamatka Pasilaan on ”lyhyt”, vain 45 minuuttia.
Minulla ei ollut vielä töitä alueelta, joten oletin, että aloitan uuden elämän tekemällä sijaisuuksia Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Riihimäellä ja Keravalla. Jokainen kaupunki on lyhyen junamatkan päässä Hyvinkäältä. Junalta olisi vielä päästävä kouluille ja pahimmassa tapauksessa toisellekin koululle samanpäivän aikana. 
Olin nähnyt Lohjan Best Brakesissa seinällä roikkumassa Authorin taittopyörän. Nyt tiedän, että se on uudelleen teipattu Dahon, mutta silloin se näytti minusta ainutlaatuiselta ja parhaalta ratkaisulta matkoihin koulujen ja juna-aseman välillä. Kävin muutamaan kertaan koeajamassa pyörän ja olin jo valmis ostamaan sen. Ostaminen kuitenkin jäi, koska sain lukuvuoden mittaisen sijaisuuden  läheltä Hyvinkäätä.

Järvenpään koulut.

Ennen muuttoa Hyvinkäälle en ehtinyt tutkia olisiko taittopyörällä kulkeminen vaihtuvien työpaikkojen välillä mahdollista. Nyt uusia haasteita etsiessäni, päätin tutkia asiaa lähemmin. Junamatkat ovat todellakin lyhyet. Riihimäki-Hyvinkää väli kestää alle 10 minuuttia. Suurin osa Riihimäen kouluista sijaitsee alle kolmen kilometrin säteellä juna-asemasta. Järvenpäähän matka kestää kymmen minuuttia pitempään ja koulut ovat myös alle kolmen kilometrin päässä joukkoliikennekeskuksesta. Keravalle matkaan kuluu jo 25 minuuttia, mutta koulut ovat edelleen hyvin lähellä junaa.

Riihimäen koulut.
Riihmäki-Kerava väli sijaitsee neljän vyöhykkeen alueella, joten kuukausilipun hinta on 146,45 €. Jos päätepisteessä välttää suurimman osan ajasta julkisen liikenteen käyttämisen taittopyöräillen, jää matkakulut mielestäni kohtuullisen pieniksi. Taittopyörällä lisää vaikutusaluettaan hyvin kaupunkimaisessa ympäristössä. 
Suurimmaksi ongelmaksi taittipyörän ja julkisen liikenteen yhdistämisessä on talvi. Bromptonin talviominausuudet jättävät toivomisen varaa. Isommalla renkaalla varustetut taittopyörät toimivat kyllä hyvin kaupunkimaisessa ympäristössä, jossa pääasiallisesti huolehditaan kevyenliikenteenväylien kunnospidosta.
Taittis voisi olla liikkuvan työntekijän kulkuväline, jos suurin osa asiakkaista majailee lähellä joukkuliikennekeskusta. Luonnollisesti putkimies ei voi kuljettaa kaikkia tarvitsemiaan työkaulujaan junassa ja pyörällä. Esimerkiksi valokuvaaja, kaupunkitoimittaja, sijaisope tai muu ammattilainen ilman painavia kantamuksia voisi hyödyntää mahdollisuutta. Vihreitä arvoja arvostavalla kuluttajalle kestävien liikkennemuotojen käyttäminen saattaisi olla yksi valintaperuste.  Onkohan Suomessa ihmisiä, jotka käyttävät taittopyörää esim. asikaskäyntejä varten? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti