Taitettuna ja parkkiasennossa Brompton lepää mallista riippuen kahden, kolmen tai neljän pienen muovisen renkaan päällä. Pienet renkaat on kiinnitetty takahaarukan runkoputkiin, jotka tulevat satulaputken viereen ja tarakallisessa versiossa kaksi lisärengasta on tarakan takapäässä. Näiden renkaiden tarkoituksena on tukea taitettua pyörää ja suojata runkoa iskuilta. Renkaat on ilmeisesti tarkoituksellisesti valmistettu heikoiksi, että paineen alla ne antavat periksi ennemmin kuin polkupyörän runko.
Taitettua Bromptonia voi kuljettaa joko kantamalla tai rullaamalla renkaiden varassa. Helsinkiläistä Bromptonmyyjää mukaillen, Bromptonin kantaminen on kuin kantaisi vesiämpäriä: kyllähän sitä kanniskelee jonkin aikaa, mutta kivaahan se ei ole. Taitettuna pienet pyörät ovat ainoat Bromptonin kontaktipisteet maahan, joten pyörää voi periaatteessa rullata niiden varassa. Tehdasasennusrenkaat ovat kuitenkin laakerittomat, matalat, leveät ja pehmeät, joten pyörää on raskasta työntää tai vetää ja matalalla oleva tarakka osuu maahan ja naarmuuntuu. Tehdasasennusrenkaat toimivat suunnitellussa tarkoittuksessaan, mutta on olemassa myös paremmin rullaavia vaihtoehtoja.
Eazy Wheels
Jotkut Bromptonautit ovat vaihtaneet alkuperäiset renkaat laakeroituihin rullaluistimen renkaisiin. Renkaat sopivat ilmeisesti hyvin runkoon, joten rullaavuus on ainakin kohdallaan. Brompton tarjoaa myös vaihtoehdoksi omaa tuotetta, Eazy Wheelsiä. Eazy Wheels paketissa tule mukana neljä halkaisijaltaan rullaluistimen renkaan kokoista rengasta. Ne ovat alkuperäisiin verrattuna kapeat ja kovat. Ne ovat myös kohtuullisen hyvin laakeroidut, tosin laakerointi häviää rullaavuudessaan rullaluistimen laakereille. Paketissa on myös tarvittavat asennusosat, ohjeet ja satulaputken alapäähän tuleva kuminen jarrupala.
Asennusohjeet olivat huolimattattomasti viimeistellyt, sillä liitetty kuva oli sijoitettu keskelle tekstiä hajottaen tekstin vaikeasti hahmotettavaksi. Onneksi helsinkiläinen Brompton-edustaja oli tehnyt pähkäilyn asiakkaan puolesta ja merkinnyt nuolilla lukujärjestyksen. Asennus oli helppo, mutta ohjeiden lukeminen kannatti tehdä etukäteen, sillä renkaita ei sijoiteta symmetrisesti. Tietenkin epäsymmetrisen sijoittelun olisi voinut havaita purkaessa vanhojen renkaita, mutta minä en sitä huomannut! Toinen tarakan renkaista sijoitetaan tarakan sisäpuolelle ja toinen ulkouolelle.
Tahattomat rullaamisen estämiseksi satulaputken alapäähän laitetaan kuminen tulppa. Kun satulatolpan laittaa alimpaan mahdolliseen asentoon, kuminen tulppa kiilautuu alustaa vasten ja toimii yksinkertaisena jarruna. Jos pyörää haluaa työntää, täytyy satulaa nostaa hieman, jotta jarrukumi ei osu enää maahan.
Eazy wheels nostaa tarakkaa muutaman senttimetrin ylöspäin. Taitettua pyörää työnnettäessä tarakka ei enää osu maahan ja pyörä pääsee rullaamaan vapaasti. Laakeroidut renkaat tekevät pyörän liikuttamisesta kevyttä ja pyörä rullaa yllättävän hyvin myös epätasaisella alustalla (esim. laatoituksella tai kovapintaisella soralla). Pitkät siirtymät esimerkiksi junalaiturilla menee huomattavasti vaivattomammin pyörää työntämällä kuin taitetua pyörää kantamalla. Pyörän työntämistä helpottaa, jos nostaa satulan melkein korkeimpaan asentoonsa ja työntää satulasta. Edellä mainittua tapaa käyttäessä pitää kuitenkin muistaa, että ei nosta pyörää ennenkuin satula on laitettu takaisin alas, sillä satulaputki lukitsee pyörän taitettuun asentoon. Jos pyörää nostaa satulaputken ollessa yläasennossa, taitettu pyörä purkautuu. Työntämistä voi helpottaa myös jättämällä ohjaustangon taittamatta. Ohjaustanko toimii samalla tavalla kuin lastenvaunujen kädensijat. Minä käytän ohjaustankoa työntämiseen tai vetämiseen, sillä tällöin pyörä ei purkaannu nostettaessa ja pyörä on tukevampi liikutella, koska voi käyttää kumpaakin kättä.
Ostoskärry
Internetin keskustelupalstoilla ja muissa sosiaalisissa medioissa muutamat ihmiset kertovat käyttävänsä Bromptonia ostoskärrynä. He hyödyntävät juuri rullaluistimen renkaita tai Eazy wheelsejä. He taittavat pyörän, mutta jättävät ohjaustangon taittamatta. He kiinnittävät laukun tai korin rungon kiinnityspalaan. Bromptonia työnnetään kuin ostoskärryä ja ostokset kerätään avoimeen laukkuun tai koriin.
Täytyihän tämä kokeilla. Käytimme minun P6R-mallin Bromptonia ostoskärryn runkona ja T-bagia ostoskorina. Kokeilimme omaa ostoskärryämme paikallisessa Prismassa, Helsinkiäläisessä kohtuullisen suuressa S-marketissa, meidän lähikaupassa ja apteekissa. Kokeiluilla keräisimme luonnollisesti muutamien kanssa-asiakkaiden katseita, mutta suurin osa asiakkaista ja henkilökunnasta ei huomannut mitään. Paikallisen kaupan pyöräilevä kauppiaskin erehtyi luulemaan Bromptonia erikoiseksi juoksukärryksi. Olemme siis käyttäneet ostoskärryämme aivan rauhassa ja huoletta. T-bagin tilavuus on riittänyt erinomaisesti meidän talouden ruokaostoksia varten.
Pyörän käsitteleminen ostoskärrynä vaatii hieman totuttelua. Se on kiikkerä ja laajaliikkeinen tavalliseen ostoskärryyn verrattuna. Tavallinen ostoskärry kääntyy paikallaan, mutta Bromptonia pitää kääntää kuin autoa kääntäisi: hieman eteenpäin, kaartan taaksepäin, hieman eteenpäin, kaartaen taaksepäin, jne. Jos haluaa tehdä jyrkemmän käännöksen, kannattaa Bromptonia kääntää etummaisten Eazy Wheelsien varassa. Jos kääntää takimmaisten renkaisen varassa, joutuu käyttämään paljon enemmän voimaa ja luulen, että ohjaustangon nivel joutuu kovemmalle rasitukselle.
Olen käyttänyt Bromptonia ostoskärrynä viime aikoina usein. Lähden harvoin kaupungille ilman Bromptonia ja tyhjää T-bagia, joten on luontevampaa ottaa Brompton kauppaan kuin lukita se kaupan ulkopuolelle. Aion jatkaa Bromptonin käyttämistä ostoskärrynä tulevaisuudessakin sopivien tilaisuuksien ilmaantuessa. Sateisella säällä tai likaisella pyörällä en ole ottanut pyörää kauppaan, sillä en halua sotkea kanssa-asikkaiden vaatteita ja aikaan saada huonoa mainetta taittopyöräilijöille. Ketjut tosin ovat hyvin suojassa renkaiden välissä, joten öljytahroja en usko syntyvän.
Jos jotain hyvää, niin jotain huonoakin
Pienet renkaat muodostavat siis tukipinnan, jonka varassa taitettu pyörä lepää. Tehdasasennusrenkailla ja Eazy Wheelseillä tukialue on periaatteessa yhtä suuri. Tehdasasennusrenkaat ovat kuitenkin niin matalat, että pyörän kallistuessa ohjaustangon suuntaan, eturengas osuu melkein heti maahan ja luo näin viidennen tukipisteen. Tehdasasennusrenkailla taitettupyörä pysyy pystyssä erittäin tukevasti. Eazy Wheelsit nostavat Bromptonia sentin pari ylöspäin, eli myös pyörän painopiste nousee ylemmäs. Eturengas luonnollisesti nousee myös ylös, joten ohjaustangon suuntaan kallistettaessa eturengas osuu liian myöhään maahan antaakseen ylimääräisen tukipisteen. Tarkasteltaessa taitetun pyörä profiiliä suoraan edestä, huomaa, että pyörän painopiste osuu melko lähelle tukipinnan reunaa. Kun ynnää muutokset yhteen, Eazy Wheelsien päällä taittettu pyörä seisoo melko kiikkerästi ohjaustangon puolelle. Toiseen suuntaan pyörä on luonnollisesti erittäin tukeva. Kiikkeryys korostuu erityisesti P-mallin pyörissä, sillä niiden ohjaustangot ovat painavampia kuin M- tai S-malleissa.
Suoritin muutamia alakoulutiedekokeita M- ja P-mallin pyörillä, joissa on asennettuna Eazy Wheelsit. Laitoin runkoon kiinni kuminauhan, vedin kuminauhasta pyörää niin kauan, että se olisi kaatunut kyljelleen. Mittasin kuminauhan venymän kaatumahetkellä. P-mallin pyörässä kuminauha ei venynyt juuri lainkaan, kun taas M-mallin kaatamiseksi kuminauhaa sai venyttää reilusti. MOT. ;-).
Tukipintojen vertailu |
Tehdasrenkakailla varustetun pyörän voi huolettomasti jättää junaan ilman tukea ja se hyvin suurella todennäköisyydellä pysyy pystyssä. Korkeammilla renkailla varustetun pyörän sijoittelun kanssa täytyy olla erityisen tarkka. Pyörä kaatuu liian helposti ohjaustangon suuntaan.
Olen ratkaissut ongelman sijoittamalla aina pyörän aina niin, että ohjaustangon puolella on jokin tukeva rakenne (seinä tms.). Jos olemme kahdella Bromptonilla liikkeellä, laitamme pyörät niin, että ohjaustangot ovat vastakkain.
Alkuperäiset renkaat ovat tarkoituksellisesti heikot, jotta ne helpottaisivat runkoon tulevaa yllättävää painetta (lentokentällä hellävaraisen lentokenttähenkilökunnan kohtelun kohteena). Eazy Wheelsit ovat kovat, joten paineen alla tarakka ja runko joutuisi antamaan periksi.
Tekisinkö vai enkö tekisi...
Vaihtaisinko tehdasasennusrenkaat Eazy wheelseisin kokemuksieni jälkeen. Kyllä. Paremmin rullaavien renkaiden edut ovat ehdottomasti haittoja suuremmat. Pidän ajatuksesta, että yhdellä välineellä voi olla monta erilaista käyttöä (pyörä-ostoskärry) ja en ole kokenut pyörän huolellisesta asettelusta tulevaa vaivaa liian suurena. Harkitsisin Eazy Wheelsien asentamista uudestaan, jos haluaisin olla houleton pyöräni asettelun suhteen ja en joutuisi kantamaan taitettua pakettia pitkiä matkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti