tiistai 21. helmikuuta 2012

Salsa Anything-häkki: Bikepacking Tetris


Olen ollut kipeänä jo puolitoista viikkoa. Lomalle suunnittelemani reissut ovat jääneet ajamatta, joten minulla on ollut käsissäni paljon aikaa ja hyvin vähän tekemistä. Joutilasta aikaani olen kuluttanut etsimällä ja tutkimalla netistä toisten maastopyörävaeltajien kokoonpanoja.  
Erilaisia kokoonpajona katsellessani aloin mielessäni pelaamaan bikepacking Tetristä. Kuten Tetriksessä, niin myös pakkaasmisessa, jokaiselle palaselle on useita mahdollisia paikkoja, mutta vain muutama kohta, joka pitää rivit ehjinä. Pelatessani huomasin, että minulla  ajattelua rajoittavia pinttymiä. ”Vaatteet menevät sinne, majoitetavarat tänne ja peitto/alusta tuonne”. Systeemini alkoi vaikuttaa yhtä mielettömältä kuin ruokalautaset, jossa erilaiset ruoka-aineet eivät saa koskettaa toisiaan. Kaikki vaatteet  oli sijoitettava samaan paikaan. Piste.
”Ylijärjestelmällisyys” on varmaankin peruja polkupyörämatkailusta sivulaukkujen kanssa. Sivulaukkuissa minulla on tilaa reilusti, että voin omistaa yhden laukun ruualle, yhden vaatteille, yhden majoitteelle ja viimeisen makuupussille ja makuualustalle. Maastopyörävaellusta varten rakentamassani systeemissä ylimääräistä tilaa ei ole. Kaikki tila pitää käyttää tehokkaasti hyväksi.

Minua olisi kiinnostanut ns. runkolaukut, joita monet jäykällä rungolla ajavat käyttävät. Runkolaukun avulla olisin saanut selästä painoa siirrettyä alas lähemmäksi painopistettä. Trek Fuel Ex:n 17,5” runko on kuitenkin niin ahdas, että edes custom-runkolaukun sijoittaminen ei ole kannattavaa. Bikepacking.netissä huomasin, että jotkut Salsan Fargolla ajavat kuskit olivat laittaneet etuhaarukan jalkoihin Salsan Anything-telineet. Telineet muistuttavat etäisesti pullotelineitä, mutta ovat huomattavasti leveämmät. Ajattelin, että Anything-häkin voisi laittaa pullotelineen paikalle. Edelleen tilaa on vähän, mutta häkkiin voisi kiinnittää jotain pientä ja pehmeää.
Ensimmäiseksi yritin sijoittaa häkkiin riippumattoa. Kädessä pakattu riippumatto näytti mahtuvan erinomaisesti uudelle paikalleen. Todellisuus oli kuitenkin jotain aivan muuta. Riippumaton leveys olisi ollut juuri sopiva Anything-häkille, mutta pyöräni runko on niin matala, että riippumaton pää painaisi vaakaputken alapuolella kulkevat kaapelit runkoa vasten. Uudestaan suunnittelupöydän ääreen.
Seuraavaksi jaoin vaatteet kahteen kastiin: ajonaikana tarvittaviin ja ns. puhtaisiin vaatteisiin. Laitoin kaikki ”puhtaat vaatteet” Tatoonkan pieneen siniseen kuivapussiin ja laitoin sen kiinni häkkiin. Pussi mahtui juuri ja juuri paikalleen. Pussin pää osuu vaijereihin, mutta ei paina niitä ja eivät haittaa niiden liikettä. Alapäässä pussi osuu iskariin. Hypin pyörän päällä niin kovaa kuin pystyin. Iskari hankaa pussiin, mutta kaikki näyttää toimivan moitteettomasti. 

Huolen aihetta kuitenkin on. Pussi osuu ProPedalin kytkimeen, joten on mahdollista, että kovassa ryskeessä ProPedal menee ”itsestään päälle”. Toisaalta pussinkangas saattaa ujuttautua vivun alapuolelle ja repäistä vivun kokonaan irti. Toisaalta iskari saattaa hangata kuivapussin puhki. Luulen, että molemmat huolenaiheet voi ratkaista yksinkertaisella nylon-paikalla, jonka laitan kuivapussin alaosaan. Paikka jäykistää pussin alaosaa, joten kangas ei pääse lipsahtamaan vivun alapuolelle ja toisaalta paikka parantaa pussin kestävyyttä hankausta vastaan.
Pussiin tulee minun toinen ajovaatekerta eli ajohousut, ajopaita, sukat x2, GoreTex-sukat, t-paita, polven- ja kädenlämmittimet. Kaikenkaikkiaan pussille tuli painoa noin 700 g. Uudessa systeemissä vaatteet olivat sijoitettu reppuun, joten 700 g kevyempi reppu mahdollistaa 7 dl enemmän vettä tai yhden päivän ruuat tai vain 700g kevyemmän repun.
Salsan häkin mukana tulee kaksi nauhaa, joiden avulla ”lasti” pitäisi kinnittää häkkiin kiinni. Nauhat ovat ihan laadukkaat, mutta kiinnityssysteemi on vähintäänkin kyseenalainen. Nauhan päässä on perinteinen pujoteltava nauhalukko. Ohut nauha on vaikea pujottaa lukon läpi jopa lämpimässä kellarissa, joten kuinkahan vaikeaa pujottelu on hallayön jälkeen palelevilla sormilla. Aionkin korvata nauhan lukon pikalukoilla tai teen velcrosta kokonaan uuden kiinnitysnauhan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti