Retken oli tarkoitus lähteä liikkeelle Maunulan majalta klo 9.30. Juna Hyvinkäältä kohti Pasilaa lähti klo 8.00. Olin Pasilassa 8.36, joten minulla oli tunti aikaa maleksia majalle. Minulla tyypilliseen tapaan, olin paikalla kuitenkin erinomaisen ajoissa. Vähitellen porukkaa alkoi valua paikalle. Kaiken kaikkiaan retkelle osallistui 10 pyöräilijää. Retken vetäjänä toimi Risto.
Ennen liikkeellelähtöä osa pyöräilijöistä suoritti muutamia huoltotoimenpiteitä mm. levyjarruille ja vaihdettiinpa satulakin paremmin matka-ajoon soveltuvaksi. Tälläkin kertaa kalusto oli moninaista. Mukana oli nojapyörä, pari maantiepyörää, retkipyöriä ja tietenkin yksi taittopyörä. Lähdimme liikkeelle hivenen puoli kymmenen jälkeen.
Tämän kertainen reitti oli tutumpi kuin viimeksi, sillä Lohjan vuosina ajoin pyörällä useita kertoja Helsinkiin rautatieasemalle. Reitti seurailikin pääsääntöisesti tuttuja teitä. Suuntasimme ensimmäiseksi Kirkkonummea kohti ja sieltä suunnistimme Siuntiota päin. Ensimmäinen kahvitauko pidettiin Kirkkonummen jälkeen pienessä leipomossa, jonka nimeä en kuolemaksenikaan muista. Ennen ensimmäistä taukoa olimme ajaneet noin 30-40 kilometriä.
Leipomolle asti saimme ajaa puolipilvisessä ja kohtuullisen lämpimässä säässä. Tauon jälkeen ensimmäiset vesipisarat tippuivat lasieni linsseille. Varsinainen sade alkoi hyvään aikaan, sillä olimme juuri pitämässä taukoa ja keräämässä porukkaa kasaan kohtuullisen pitkän mäen jälkeen. Ryhmä veti sadevaatteet niskaan ja jatkoimme matkaa. Muutamaan otteeseen sade yltyi rankaksi ja jouduimme kerran suojatumaan sateelta huoltamon pumppukatoksen alla. Jatkoimme matkaamme kohti Lohjan keskustaa. Lohjalla pidimme tauon erinomaisessa kahvila/konditoriassa nimeltä St. Honore. Kokeneempien retkeläisten mukaan HePon retkillä ei pääse laihtumaan!
Porukalla ajamisen yksi suurimmista iloista on olla samahenkisten ihmisten seurassa. Pitkät päivälenkit, viikkoja kestävät pyöräretket ja talvinen työmatka-ajaminen eivät ole ihmetyksen aihe, vaan ne ovat arkea suurimmalle osalle retkeläisistä. On mukava kuunnella ja keskustella pyöräilystä, ilman että tarvitsee selittää motiivejaan tai puolustella mielenterveyttään.
Lohjalta jatkoimme matkaa kohti Veikkolaa ja Helsinkiä. Sade jatkui välillä rankkana tai rankempana. Mahtuipa sateen sekaan lyhyitä poutajaksojakin. Matkamme eteni noin 20 km tunnissa. Viimeisen tauon pidimme Kirkkonummella. Suurin osa porukasta meni kahville, mutta minä jäin säätämään pyöräni vaihteita.
Bromptonissani on kuusi vaihdetta: kolme takanavassa ja kaksi takaratasta (3x2=6). Lohjan jälkeen takavaihtaja alkoi hidastelemaan rattaalta rattaalle vaihdettaessa. Lopulta vaihtaja lakkasi kokonaan toimimasta. Minulle jäi käyttöön 13-piikkinen takaratas, mikä tarkoitti, että minulta puuttui jyrkkien ylämäkien ja loivien alamäkien välitykset (ns. 3 ja 5 vaihteet). Jouduin ajamaan aika monta jyrkkää mäkeä joko pyörittäen kuin vanha ompelukone tai runttaamaan seisaaltaan.
En ole ennen joutunut säätämään Bromptonin takavaihtajaa, joten päätin yrittää, erehtyä ja onnistua. Vaihtaja toimii hyvin yksinkertaisesti. Kahta ruuvia kääntämällä määritellään kuinka kauas vaihtaja liikkuu. Jos ruuvit ovat liian kireällä, vaihteet eivät mene päälle ja jos ne ova liian löysällä, ketjut saattavat tippua pois rattaalta. Vääntelin ja kääntelin säätöruuveja. Välillä vaihtaja toimi ja välillä ei. Lopulta sain vaihtajan toimimaan siedettävästi. Loppumatkasta minulla oli kaikki vaihteet käytössä, tosin ne toimivat hitaasti.
Kotona purin koko takavaihtajan osiin ja huomasin, että huoltoasemalla tekemälläni ruuvien vääntelyllä ei ollut mitään tekemistä ongelman kanssa. Rissat, jotka kuljettavat ketjua rattaalta toiselle, olivat jumissa. Puhdistin rissat ja niiden akselit ja avot, vaihteet toimivat kuin unelma. Olisin saanut käännellä säätöruuveja vaikka maailman loppuun asti saamatta vaihteita toimimaan täydellisesti. Ilmeisesti huoltoasemalla tilanteeseen auttoi jatkuva vaihteiden rämppääminen. Takavaihtajan liikuttelu varmaan siirsi pahimmat moskat sivummalle ja vapautti vaihtajan toimimaan. En tiedä, johtuiko jumi sateesta vai kahden kuukauden käytön aikana kerääntyneestä liasta. Joka tapauksessa, nyt tiedän kuinka toimin seuraavalla kerralla, kun takavaihtaja alkaa reistailemaan.
Kokonaisuudessaan retki oli hyvin mäkinen, jopa vuoristoratamainen. Reitti oli erinomainen testi Bromptonille: olisiko se riittävä matkaväline Yhdysvaltoja halkaisemaan. Bromptonin välitykset riittävät selviytymään varmasti maastosta kuin maastosta. Ainoa kysymysmerkki on ollut, ovatko vaihteet liian kaukana toisistaan. Jos vaihteet ovat liian kaukana toisistaan, pyörästä ei välttämättä löydy optimaalista välitystä kaikkiin maaston kohtiin. Toisaalta retkiajossa ei tarvitse aina ajaa suurinta mahdollista nopeutta. Jos juuri sopivaa vaihdetta ei löydy, valitse kahdesta vaihtoehdosta pienempi, aja hiljempaa, nauti ympäristöstä ja näe enemmän. Olin suunnitellut päivittäväni vaihteet Kineticsin tarjoamaan vaihtoehtoon, mutta lauantain retken jälkeen aloin vakavasti harkita vakiovaihteiden käyttämistä tulevaisuudessakin.
Kirkkonummen tauon jälkeen matkan rasitukset alkoivat näkyä porukassa, sillä ajon aikana käytävät keskustelut alkoivat vaimeta. Porukka hajaantui vähitellen omille teilleen ja minä olin Pasilan asemalla odottamassa junaa 18.26 eli kolme minuuttia R-junan jälkeen. Lähdin kotiin 18.53 H-junalla ja suihkuun pääsin kahdeksan aikoihin. Koko reissulle tuli mittaa noin 12 tuntia ja 130 kilometriä. Onneksi lähdin mukaan! Pitäisiköhän osallsitua TdH:iin Bromptonilla, sillä lauantaisen retken vauhti riittäisi reitin suorittamiseen sallitun ajan puitteissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti