Kolme matkaa, yksi reissu

***Seuraavien kahden viikon aikana en ehdi päivittää blogia. Mahdolliset päivitykset ovat parhaimmillankin epäsäännöllisiä. Palaan astialle marraskuun ensimmäisinä päivinä***

Minä pidän pyöristä ja pyöräilystä. Pidän erityisesti miniveloista ja taittopyöristä. Kaikkein tärkeintä pyöräilyssä minulle on kuitenkin pyörämatkailu. Keväällä pitkän talven jälkeen mieleen hiipii kaipuu päättymättömälle tielle. Illuusion omavaraisuudesta ja vapaudesta kiehtoo ja vetää tien päälle kerta toisensa jälkeen. 

Viime kesän aikana tein vain yhden pitemmän retken, joten liekki jäi vaimeasti lepattamaan. Tuli on helpoin sammuttaa ennenkuin se roihahtaa tulipaloksi, joten päätin tehdä syksyllä vielä yhden retken: tällä kertaa kohteena on Chesapeak Bay, Maryland.

Siitä se idea sitten lähti...

Edellisessä artikkelissani kerroin, että matkani kestää puolitoista viikkoa. Virallisessa Suomessa tämä varmasti pitäisi paikkansa, mutta minä koen matkan kestävän ainakin pari kuukautta. Itseasiassa matkojeni alkukohtaa on vaikea määrittää tarkasti. 2010-2011 Vuoden vaihteessa tekemäni Uuden-Seelannin matka alkoi varmaankin kesäkuussa 2010 Kemijärven ja Sodankylän välisellä tunturialueella. 

Ajelin tuntureja ylös ja alas, nautin olostani ja mietin, että voisipa tätä jatkaa läpi vuoden. Ajatus kierteli päässäni useita tunteja, kunnes aloin miettimään mahdollisia kohteita. Sodankylästä soitin kotiin ja kerroin ideastani. Idea hautautui reiluksi kuukaudeksi, kunnes ensimmäisenä koulupäivänä raotin varovasti rehtorin kanslian ovea ja kysyin, että voisinko pidentään joululomani kuukauden mittaiseksi. Seuraavana päivänä minulla oli sähköpostissa lentolippu Christchurchiin.

Olen jo kauan haaveillut käyväni Yhdysvalloissa. Luulen tuntevani maan hyvin, mutta tietoni on peräisin amerikkalaisista tv-sarjoista. Haluan nähdä maan henkilökohtaisesti ja muodostaa mielikuvani itse. Olen ollut matkalla Yhdysvaltoihin jo usean vuoden ajan. 

Jotta lähden toteuttamaan haavettani, tarvitsen ärsykkeen, joka käynnistää suunnitteluprosessin. Uuden-Seelannin matkan lähtölaukaus oli ensimmäinen koulupäivä, jolloin syyslukukausi tuntui näköalattomalta ja pitkältä. Yhdysvaltojen ärsyke löytyi fillarifoorumilta rhurab-nimimerkin lähettämästä linkistä, jonka takaa löytyi ”Run for your Lives”-juoksutapahtuman esittelyvideo. Sanoin ääneen, että jos tapahtuma olisi syyslomalla, lähtisin varmasti. Katsoin huvikseni ajankohdan ja mitä vielä, ajankohta oli juuri syysloman aikaan. Lupaus itselle lankesi lunastettavaksi.

Ajatusmatkalle mars

Yhteen reissuun mahtuu kolme matkaa: ajatusmatka, ajettu matka ja kertomusten matka. Kuten yllä kerroin, reissuni saattavat kestää useita kuukausia tai jopa vuosia. Runopoika kun olen, teen useaa matkaa samanaikaisesti. Huomaan haaveilevani uusista kohteista lukiessani Geo- tai National Geographic-lehteä tai lukiessani muiden matkakertomuksia. Patagonia, Hokkaido, Appalakit, Washington, British Columbia, Siperia, Himalaja, Iditarot, RAAM ja Silkkitie. Vain aika kertoo mitkä haaveet löytävät omat ärsykkeensä.

Ajatusmatka voi kestää useita kuukausia. Uuden-Seelannin kohdalla suunnittelin ja haaveilin, testasin ja valitsin varusteita neljän kuukauden ajan. Yhdysvaltoihin olen matkannut kuukauden verran. Ajatusmatkan aikana teen useita suunnitelmia. Ensimmäiset suunnitelmat ovat poikkeuksetta toteuttamiskelvottomia, huonoja, epärealistisia ja lapsellisia. Kaikesta huolimatta ne ovat tärkeimmät suunnitelmat, jotka teen reissuani varten. Ne pakottavat minut tekemään taustatyötä ja ottamaan selvää asioista. Tärkeintä on, että tutustun karttaan ja alueeseen.

Lähtöpäivän lähestyessä suunnitelmani ovat jalostuneet ja yleensä ensimmäinen päivä on ohjelmoitu melkein tunnin tarkkuudella. Olen hermoilija, joten tarkka suunnitelma alkuun pitää minut järjissäni ja auttaa selviytymään jännityksestä.

Varusteiden valikointi on ajatusmatkan tärkeä osa. Kokemuksen myötä oppii, mitkä varusteet ovat hyödyllisiä ja mitkä voi jättää kotiin. Jokaisella matkalla pitää kuitenkin kokeilla jotain uutta, mutta sen ei tarvitse välttämättä olla mullistavaa. Uudessa-Seelannissa kokeilin Biologicin Reecharge laturia kännykkän ja kameran lataamiseen. Se ei ollut minua varten. Sodankylän kierroksella käytin majoittumiseen riippumattoa, mikä osoittautui  menestystarinaksi. Ruotsissa teimme matkan tandemilla ensimmäistä kertaa. Saaristokierroksella kokeilin Cetma-Rackia tavaroiden kuljettamiseen. 

Tällä matkalla kokeilen Bromptonia retkipyöränä. Kolmen-neljän kuukauden kokemuksen myötä olen oppinut pyörästä paljon, mutta retkiajo voi tuoda mukanaan yllätyksiä. Pidän ajatuksesta, että voin hypätä junaan ja matkustaa keskutan ulkopuolelle ja lähteä ajamaan heti rauhallisia teitä pitkin.

Matkaan mars

Ajettu matka alkaa lähtöpäivänä. Olen ollut aina hermoilija ja jännittäjä. Teen ensimmäistä päivää varten hyvin tarkan suunnitelman. Minulle ensimmäinen päivä on kuin ensimmäinen laukaus maalivahdille: torjunnan jälkeen olen kuin en olisi hermoillut ollenkaan. Ensimmäisen päivän jälkeen unohdan ajatusmatkallani tekemäni suunnitelmat. Valitsen kartalta reitin ja lähden polkemaan.

Kertomusten matka

Pidän eniten ajatusmatkasta ja ajetusta matkasta. Ajatusmatka on ykkönen ja todellisuus seuraa aivan kannoilla. Ajatusmatkalla ei ole huonoja päiviä, aurinko paistaa aina, liikenne on rauhallista ja ihmiset ystävällisiä. Tiellä saattaa toisinaan joutua kohtaamaan vastoinkäymisiä. Uudessa-Seelannissa  sain niskaani kuusi päivää rankkasadetta (joka lopulta aiheutti Suomessakin uutisoidut tulvat) ja kolme päivää eläimellistä vastatuulta.

Vastoinkäymiset ovat kuitenkin kertomusten matkan siemeniä. Selviytymistarinat ovat aina mielenkiintoisempia kuin tarinat, joissa kaikki onnistuu ensimmäisellä kerralla. Ikävä kyllä, minä olen huono kirjoittaja, kuvaaja ja kertoja, joten hyvin usein laiminlyön kertomusten matkan.

Kotiin palattuani otan etäisyyttä juuri tekemään matkaani. Laukut saattavat olla purkamatta useiden päivien ajan ja kuvat viipyvät kamerassa viikkoja. Haluaisin jakaa kertomukseni muille, mutta matkan jälkeen se tuntuu liian raskaalta ja myöhemmin on vain vaikea aloittaa. 

Viime aikoina olen yrittänyt kertoa tarinaani jo matkan aikana. Olen pitänyt päiväkirjaa, johon kirjoitan kaiken mitä mieleeni juolahtaa. Alussa kirjasin lähinnä päivän reittipisteitä ranskalaisinviivoin. Harjoituksen myötä päiväkirjamerkinnät ovat jalostuneet syvällisemmiksi. Joskus saatan jaaritella useita sivuja päivän tapahtumista ja tuntemuksista, toisinaan taas pelkkä reittipisteiden merkitseminen on ylivoimaista.