tiistai 31. tammikuuta 2012

8-vaihteinen Brompton: Asennus ja ensivaikutelmia




Foorumivääräleukojen mukaan Bromptonissa on joko 1, 3 tai 6 väärää vaihdetta. Minä en allekirjoita väittämää, sillä olen kilpaillut ja retkeillyt 6-vaihteisella Bromptonilla hyvällä menestyksellä. Elinan pyörässä oli kolme vaihdetta ja Elina halusi enemmän valinnanvaraa kumpaankin päätyyn. 
Olin ihaillut pitkään Kineticsin Bromptoniin tarkoitettua 8-vaihteista takanapaa ja konversiosettiä. Joulun jälkeen pitkän pohdinnan tuloksena Elina tilasi vihdoin konversiosetin. Odotukset olivat ja ovat kovat. Asennuskokemukset eivät kuitenkaan olleet lupaavat. Emme ole ajaneet metriäkään uudella kokoonpanolla, joten kommentoin vain asennuskokemusta ja muita mitattavia seikkoja.
Brompton taitaa tietää mitä tekee…
Olen moneen otteeseen ihmetellyt ääneen, miksi Brompton ei tarjoa yhtenä vaihtoehtona Sturmey Archerin X-RF8(w)-navalla varustettua pyörää. Ihmettely loppui, kun sain konversiosetin käteen. 
Olen muutaman kerran irroittanut kummankin Bromptonin takakiekon, joten minulla on tuntuma takakiekon painosta. Kineticsin kiekko tuntui hurjan painavalta. Vaaka todisti tuntuman: Kineticsin kiekko painaa 2,2 kg ja alkuperäinen kolmivaihteinen BSR-kiekko vaivaiset 1,5 kg. Kammet tuntuivat myös ankkurinpainoilta alkuperäisiin verrattuna: uudet kammet painavat 650g ja vanhat 530g. Konversiosetti tuo pyörään lisää painoa noin 800g.
Tavallisissa pyörissä 800g ei ole suuri ero. Harva kuski huomaa vajaan kilogramman eroa. Taittopyörissä paino on kuitenkin huomattavasti oleellisempi. Pyörä on suunniteltu nostettavaksi ja kannettavaksi. 800 Grammaa ei välttämättä huomaa heti, mutta kymmenennen kerran pyörää nostaessa paino alkaa tehdä tehtävänsä. Minun täytyy tunnustaa, että painoero alkuperäisosiin on pettymys. 
Bromptonin erikoisilla vaihdejärjestelmillä on siis syynsä. Ilmeisesti he ovat ymmärtäneet, että kannattaa tehdä mahdollisimman käytännöllinen tuote, kuin yrittää miellyttää fillarisnobeja.
Asennuskokemus
Kineticsin sivuilla sanotaan, että uuden vaihdejärjestelmän asentaa suhteellisen nopeasti. Tämä varmasti pitää paikkansa, jos välttyy ongelmilta. 
Asennus on hyvin suoraviivainen ja pyöriä aikaisemmin rassanneille helppo. Minulle tuli oikeastaan kolme kohtaa, joiden kanssa jouduin käyttämään aikaa enemmän. Ensimmäiseksi, huomasin, että takanapa oli noin 2mm liian leveä Elinam pyörän runkoon. Jouduin levittämään takahaarukkaa samalla kuin nostin takakiekkoa paikalleen. Taisi ärräpää päästä. Lopulta kiekko napsahti paikalleen. Tiukka takahaarukka saattaa olla ongelma, jos joutuu esimerksi vaihtamaan renkaan tienpäällä.
Toinen ongelma tuli, kun kiinnitin kaapelia takanavassa olevaan hahloon. Kaapeli kulkee pienen mutterikiristeisen kiinnittimen läpi, joka pitäisi kiristää mutterin avulla vaihdehahloon. Mutteri ei kiristynyt tarpeeksi, joten systeemi ei pysynyt paikallaan. Etsin miljoonalaatikostani sopivaa prikkaa, mutta sellaista ei löytynyt. Ainoan riittävän ohuen prikan reikä oli liian pieni. Viila käteen ja reikää suurentamaan. Lopulta sain vaihteiston asennettua. Vaihdevaijerin kiinnitys saattaa osoittautua hankalaksi, jos joutuu kenttäolosuhteissa rengasta vaihtamaan.
Viimeinen ongelma ei ollut suuri, ainoastaan aikaa kuluttava. Alkuperäinen ketju oli muutaman linkin liian lyhyt, joten jouduin odottamaan seuraavaan päivään, että pääsen ostamaan uuden ketjun. Ketjuun tarvittiin 102 linkkiä.
Ensivaikutelma
Korostan, että en ole ajanut metriäkään uudella vaihteistolla. Olen kuitenkin taittanut pyörää muutaman kerran ja tunnustellut, miltä uudet osat vaikuttavat. 
Pyörä tuntuu takapäästään selkeästi painavammalta. Tähän varmasti tottuu, mutta nyt ero tuntuu selvästi. Taittaminen on myös hankaloitunut hieman. Ketjunkiristin on hieman pidempi kuin alkuperäinen, joten taitettaessa takahaarukkaan tuleva koukku osuu toisinaan kiristimeen. Tämä ei hidasta taittamista, mutta vaatii hieman enemmän tarkkuutta. Suurin murheeni on taittuva poljin. Bromptonin kammessa on pieni stoppari, joka pitää taitetun polkimen suorassa. Uusissa kammissa stopparia ei ole, joten taitettu poljin roikkuu kuin Stallonen naama. Roikkuvan polkimen aiheuttama harmi ei ole pelkästään kosmeettista laatua, vaan huolimattomalla taittajalla poljin voi hakata runkoa vasten ja vaurioittaa maalipintaa. Iso ”oi voi”. 
Yritin korjata poljinongelmaa vaihtamalla takaisin Bromptonin alkuperäisen kammen. Kuten arvata saattoi, kammet ovat eri vaiheessa. Kampiin tehdyt neliönmuotoiset reiät ovat siis eri asennossa. Kun Bromptonin kampi osoittaa klo 12, SA:n kampi osoittaa puoli viiteen. Olisi varmasti mielenkiintoinen polkea.
Odotuset konversiosettiä kohtaan olivat korkealla. Tällä hetkellä olen erittäin pettynyt setin laatuun. Toivottavasti ajokokemukset ovat huomattavasti positiivisemmat.
Tein edesottamuksistani pienen vihkosen, jossa käyn läpi havainnollistavin kuvin asennusprosessia. Vihkosta ei kannata ottaa ohjeena, vaan suhtautua siihen ikäänkuin kohtalotoverin näkemyksenä asiasta. Toivottavasti joku kuitenkin hyötyy siitä. Vihkosesta tuli kohtuullisen suuri (noin 17 Mt), joten ole kärsivällinen sitä avatessasi.
Sturmey Archerin navan manuaali löytyy täältä.


Sivu tekemästäni ohjevihkosta.

6 kommenttia:

  1. Hiano vihkonen, kiva ku joku muukin tappelee välillä päivitysten kanssa. Mites siun kesän maastoreissu? Itse olen tyttären kanssa lähössä noin viikko koulun päättymisen jälkeen. Jos sulla on kysyttävää reitistä niin kysy. Yritän etsiä reittijälkiä garminin connect sivuilta. Sposti grandi@iki.fi tuonne voit lähetellä kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tänään oli ensimmäinen karttapalaveri. Tällä hetkellä idea olisi fuskata Lahteen asti junalla, siitä Salpausselkää seuraillen Lappeenrantaan. Lappeenranta-Ruokolahti välillä näytti karttapaikan mukaan aivan hirveästi ajettavan näköistä maastoa. LPR-Ruokolahti välin parhaat pätkät kiinnostavat ja luulisin, että ovat sinun omintasi.

      Ruokolahdelta lähdemme seuraamaan retkeilyreittiä, joka osin näytti hyvin epäilyttävältä, mutta osin hienolta.

      Poista
    2. Pitänee käydä ajamassa, ett saa reitti jäljen Lpr:n tältä puolen. Laita meiliä mikä kiinnostaa, niin käyn keväällä ajamassa.

      Retkeilyreitin liki menee paikoin tie ja nää meijän hirmut menee sitten vaikka mistä. Tunkkaamaan joutuu paikkapaikoin, mut se kuuluu lajin henkeen.

      Poista
    3. Kiitos Kari! En muista tarkkaan alueita, jotka meitä kiinnosti, joten minun pitää varmistaa ne kaverilta. Laitan sinulle mailia ennen lumien sulamista.

      Viittaat retkeilyreitillä varmaan Ruokolahdelta lähtevällä pätkällä. Ainakin alku näyttää siltä, että joutuu pyörää nostelemaan.

      Kiitos vielä kerran!

      Poista
  2. Tässä kevään aikana tulee sitten eri reittivaihtoehtoja välille lpr-imatra. Muutama kaveri on lupautunut ajamaan jälkiä ja laittamaan tiedot mulle ja lähetän ne sulle. Sieltä tulee sitten kaikkea mahdollista soratiestä pyöränkantoon. Pyöränkanto osuudet kyllä merkataan jotenkin. Sitt tietysti ruokolahdesta lähtevä retkeilyreitti käydään ajamassa.

    VastaaPoista
  3. On tuo vihkonen jostain ladattavissa. Se on nyt ilmeisesti iCloud:ssa ja ei avaudu ilman tunnuksia.
    Odottelen juuri kesäksi uusia vaihteita.

    VastaaPoista