Kärsiikö taittopyörä harrastepyöräilyn suosiosta?

Taittopyöriä näkyy Hyvinkäällä yhä enemmän. Elina on bongannut junassa  taitettavan Yosemiten jo useamman kerran ja nyt Kulmakonditorian ikkunasta katsellessani, huomasin uuden karhean Oyaman lipuvan katua pitkin kohti liikennevaloja. Oyaman kerman väriset renkaat ja nahkanvärinen satula hivelivät esteettisisiä ärsykkeitä välittäviä aistejani. Pieni pyörä näytti oikein sopusuhtaiselta pitkän kuljettajarensea käsittelyssä. Oyama ja hänen kuljettajansa korkokenkineen olisi sopinut cycle chic-blogin (edit: korjasi blogin nimen ja lisäsin linkin) kuvakavalkaadiin kuin Brompton junaan. Harmi vain, että en kehdannut ottaa kuvaa. Taittopyöriä mahtuisi hyvinkääläiseen katukuvaan enemmänkin. Itse asiassa Bromptoneita yhteen parkkiruutuun menisi kokonaiset 42.

Mikä estää taittopyörien leviämisen suuren yleisön käyttöön. Syitä on varmaan monia ja niistä on vaikea rakentaa yhtä kokonaisuutta. Yritän  kuitenkin itseä viihdyttääkseni koota jonkinlaisen vastauksen. 

Nopeasti tarkasteltuna taittopyörä näyttää olevan ratkaisu hyvin spesifiin ongelmaan: minun täytyy ottaa pyörä mukaan julkisiin liikennevälineisiin, iso pyörän kuljettaminen maksaa ja on mahdollisesti hankalaa tai jopa mahdotonta => hankin taittopyörän.  Vaikka edellä mainittu onkin suunnittelun lähtökohta, ei sen tarvitse pelästyttää mahdollisia käyttäjiä kauemmas, vaikka ei sitä julkisissa aiokkaan kuljettaa. Kuljetettavuuden sivutuotteena onkin syntynyt monia omalaatuisia ratkaisumalleja moneen hyvin  tavalliseen arkipyöräilyn ongelmaan.

Taittopyörä on myös polkupyörä ja kärsii käsitteen tuomista rasitteista. Jos joku kyselee internetin polkupyöräfoorumeilla pyörän hankintaan neuvoa, ei hän tule ikinä hankkimaan taittopyörää saamiensa vastausten perusteella. Hieman liioitellen, taittopyörä olisi viimeinen vaihtoehto hankintalistalla. Alle 26” renkaat ovat lasten pyörien renkaita, rungon täytyy olla superjäykkä, stemmi ei saa notkua yhtään, droppitanko on paras kaupunkiajoon, alumiini irroittaa paikatkin hampaista ja yli 10 kg pyörät ovat verkkopainoja. Neuvoista on huomattavissa trendi, jossa harrastepyöräilyssä arvostetut omainaisuudet ovat valumassa myös hyötypyöräilyyn, vaikka niiden merkitys arkikäytössä ei ole yhtä suuri kuin esimerkiksi kilpailuissa. 

Maantie tai cyclocrosspyörissä pyritään käyttämään mahdollisimman keveitä osia, kapeita korkeapainerenkaita ja ilmanvastuksen minivoivaa ajoasentoa. Edellä mainitut ovat vastauksia maksimaalisen nopeuden ja tehokkuuden ongelmiin. Hyötypyöräilijän ongelmat ovat aivan toisenlaiset.  Kuinka kuljetan ostokset kotiin, kuinka usein minun täytyy huoltaa/säätää kulkinettani, miten lukitset pyörän asioidessani kaupungilla, miten teen pyörästäni mahdollisimman mukavan ajaa, miten tarkkailen liikennettä parhaiten ja miten säilytän pyörän kotona niin, että se turvassa, mutta myös helposti ja nopeasti käytettävissä ja niin edelleen.

Hyötypyöräilyssä ajettavat matkat ovat merkittävästi lyhyempiä kuin harrastajapyöräilijöillä. Työmatkoista noin 63%  ja ostos/asiointimatkoista noin 83% on 10 km tai alle (henkilöliikennetutkimus 2004-05). Nopeudella on myös paljon pienempi merkitys kaupunkin/taajama olosuhteissa kuin esimerkiksi maantiellä.Laskennallisesti  8 kilometrin matkaan kuluu aikaa 15 km/h ajaen  noin 32  minuuttia, 20 km/h 24 minuuttia ja 25 km/h 19 minuuttia. Aikaerot ovat mielestäni pieniä, mutta ne lähenevät toisiaan vielä enemmän, kun otetaan huomioon liikenneolosuhteet. Hyötypyöräilijää hidastavat muun muassa risteykset ja liikennevalot. Toisaalta jalankulkijat ja muut liikennevälineet asettavat mielekkään nopeuden ylärajan 25 km/h alapuolelle. Pysty ajoasento nouseekin mielestäni tärkeäksi kaupunkiliikenteessä ja/tai isomman lastina kanssa ajaessa. Niska ja selkä suorana on helppo tarkkailla ympäröivää liikenneympäristöä ja ajaa ennakoiden vältellen turhia jarrutuksia ja kiihdytyksiä.

Mark Sanders meren rannalla

Stridan suunnittelija Mark Sanders on lähestynyt tavallisten ihmisten pyöräilyn / taittopyöräilyn suosion kasvattamista teollisuuden näkökulmasta. Hän kertoo, että tällä hetkellä fillariteollisuus taistelee pienestä ja hitaasti kasvavasta, mutta varakkaasta asiakaskunnasta eli pyöräilyn harrastajista. Sanders uskoo, että teollisuudella on vielä hurjasti kasvun varaa ns. tavallisissa ihmisissä, jotka eivät harrasta pyöräilyä. Tuosta merestä kalastaminen vaatii kuitenkin muutosta mm. tuotesuunnittelussa ja markkinoinnissa. Sandersin mukaan polkupyöräteollisuuden pitäisi alkaa suunnittelemaan polkupyörästä kulutustuotetta, jonka vois hyvin mielin hankkia myös marketista.

Tällä hetkellä pyöräteollisuuden tuotekehitykseen suuntautuvat rahat ovat painottuneet high-end tuotteisiin. Niin sanotut entry-level -tuotteet ovat lapsipuolen asemassa. Pitäisikö  pyöräteollisuuden alkaa suhtautua tuotevalikoimaansa esimerkiksi Applen tapaan, eli tarjota hyvin suunniteltuja ja toimivia designtuotteita kaikissa hintaluokissa.