8-vaihteinen Brompton: Asennus ja ensivaikutelmia

Foorumivääräleukojen mukaan Bromptonissa on joko 1, 3 tai 6 väärää vaihdetta. Minä en allekirjoita väittämää, sillä olen kilpaillut ja retkeillyt 6-vaihteisella Bromptonilla hyvällä menestyksellä. Elinan pyörässä oli kolme vaihdetta ja Elina halusi enemmän valinnanvaraa kumpaankin päätyyn. 

Olin ihaillut pitkään Kineticsin Bromptoniin tarkoitettua 8-vaihteista takanapaa ja konversiosettiä. Joulun jälkeen pitkän pohdinnan tuloksena Elina tilasi vihdoin konversiosetin. Odotukset olivat ja ovat kovat. Asennuskokemukset eivät kuitenkaan olleet lupaavat. Emme ole ajaneet metriäkään uudella kokoonpanolla, joten kommentoin vain asennuskokemusta ja muita mitattavia seikkoja.

Brompton taitaa tietää mitä tekee…

Olen moneen otteeseen ihmetellyt ääneen, miksi Brompton ei tarjoa yhtenä vaihtoehtona Sturmey Archerin X-RF8(w)-navalla varustettua pyörää. Ihmettely loppui, kun sain konversiosetin käteen. 

Olen muutaman kerran irroittanut kummankin Bromptonin takakiekon, joten minulla on tuntuma takakiekon painosta. Kineticsin kiekko tuntui hurjan painavalta. Vaaka todisti tuntuman: Kineticsin kiekko painaa 2,2 kg ja alkuperäinen kolmivaihteinen BSR-kiekko vaivaiset 1,5 kg. Kammet tuntuivat myös ankkurinpainoilta alkuperäisiin verrattuna: uudet kammet painavat 650g ja vanhat 530g. Konversiosetti tuo pyörään lisää painoa noin 800g.

Tavallisissa pyörissä 800g ei ole suuri ero. Harva kuski huomaa vajaan kilogramman eroa. Taittopyörissä paino on kuitenkin huomattavasti oleellisempi. Pyörä on suunniteltu nostettavaksi ja kannettavaksi. 800 Grammaa ei välttämättä huomaa heti, mutta kymmenennen kerran pyörää nostaessa paino alkaa tehdä tehtävänsä. Minun täytyy tunnustaa, että painoero alkuperäisosiin on pettymys. 

Bromptonin erikoisilla vaihdejärjestelmillä on siis syynsä. Ilmeisesti he ovat ymmärtäneet, että kannattaa tehdä mahdollisimman käytännöllinen tuote, kuin yrittää miellyttää fillarisnobeja.

Asennuskokemus

Kineticsin sivuilla sanotaan, että uuden vaihdejärjestelmän asentaa suhteellisen nopeasti. Tämä varmasti pitää paikkansa, jos välttyy ongelmilta. 

Asennus on hyvin suoraviivainen ja pyöriä aikaisemmin rassanneille helppo. Minulle tuli oikeastaan kolme kohtaa, joiden kanssa jouduin käyttämään aikaa enemmän. Ensimmäiseksi, huomasin, että takanapa oli noin 2mm liian leveä Elinam pyörän runkoon. Jouduin levittämään takahaarukkaa samalla kuin nostin takakiekkoa paikalleen. Taisi ärräpää päästä. Lopulta kiekko napsahti paikalleen. Tiukka takahaarukka saattaa olla ongelma, jos joutuu esimerksi vaihtamaan renkaan tienpäällä.

Toinen ongelma tuli, kun kiinnitin kaapelia takanavassa olevaan hahloon. Kaapeli kulkee pienen mutterikiristeisen kiinnittimen läpi, joka pitäisi kiristää mutterin avulla vaihdehahloon. Mutteri ei kiristynyt tarpeeksi, joten systeemi ei pysynyt paikallaan. Etsin miljoonalaatikostani sopivaa prikkaa, mutta sellaista ei löytynyt. Ainoan riittävän ohuen prikan reikä oli liian pieni. Viila käteen ja reikää suurentamaan. Lopulta sain vaihteiston asennettua. Vaihdevaijerin kiinnitys saattaa osoittautua hankalaksi, jos joutuu kenttäolosuhteissa rengasta vaihtamaan.

Viimeinen ongelma ei ollut suuri, ainoastaan aikaa kuluttava. Alkuperäinen ketju oli muutaman linkin liian lyhyt, joten jouduin odottamaan seuraavaan päivään, että pääsen ostamaan uuden ketjun. Ketjuun tarvittiin 102 linkkiä.

Ensivaikutelma

Korostan, että en ole ajanut metriäkään uudella vaihteistolla. Olen kuitenkin taittanut pyörää muutaman kerran ja tunnustellut, miltä uudet osat vaikuttavat. 

Pyörä tuntuu takapäästään selkeästi painavammalta. Tähän varmasti tottuu, mutta nyt ero tuntuu selvästi. Taittaminen on myös hankaloitunut hieman. Ketjunkiristin on hieman pidempi kuin alkuperäinen, joten taitettaessa takahaarukkaan tuleva koukku osuu toisinaan kiristimeen. Tämä ei hidasta taittamista, mutta vaatii hieman enemmän tarkkuutta. Suurin murheeni on taittuva poljin. Bromptonin kammessa on pieni stoppari, joka pitää taitetun polkimen suorassa. Uusissa kammissa stopparia ei ole, joten taitettu poljin roikkuu kuin Stallonen naama. Roikkuvan polkimen aiheuttama harmi ei ole pelkästään kosmeettista laatua, vaan huolimattomalla taittajalla poljin voi hakata runkoa vasten ja vaurioittaa maalipintaa. Iso ”oi voi”. 

Yritin korjata poljinongelmaa vaihtamalla takaisin Bromptonin alkuperäisen kammen. Kuten arvata saattoi, kammet ovat eri vaiheessa. Kampiin tehdyt neliönmuotoiset reiät ovat siis eri asennossa. Kun Bromptonin kampi osoittaa klo 12, SA:n kampi osoittaa puoli viiteen. Olisi varmasti mielenkiintoinen polkea.

Odotuset konversiosettiä kohtaan olivat korkealla. Tällä hetkellä olen erittäin pettynyt setin laatuun. Toivottavasti ajokokemukset ovat huomattavasti positiivisemmat.

Tein edesottamuksistani pienen vihkosen, jossa käyn läpi havainnollistavin kuvin asennusprosessia. Vihkosta ei kannata ottaa ohjeena, vaan suhtautua siihen ikäänkuin kohtalotoverin näkemyksenä asiasta. Toivottavasti joku kuitenkin hyötyy siitä. Vihkosesta tuli kohtuullisen suuri (noin 17 Mt), joten ole kärsivällinen sitä avatessasi.

Sturmey Archerin navan manuaali löytyy täältä.

Sivu tekemästäni ohjevihkosta.

Pyöräretkeilyvarustukseni evoluutio 1: Pyörä ja laukut

"Evoluutio tarkoittaa sukupolvien myötä tapahtuvia muutoksia eliöiden muodostaman populaation geenivarastossa. Se on siis luonnonilmiö, jonka seurauksena organismit muuttuvat niin, että jälkeläiset eroavat kantamuodoistaan. Evoluutio perustuu muunteluun, muuntelun perinnöllisyyteen ja luonnonvalintaan." Wikipedia: evoluutio

Evoluutio on varsin mainio vertaus kuvaamaan pyöräretkeilyvarustukseni kehittymistä. Aluksi on vain pyörä ja valtava halu liikkua ja nähdä maailmaa lihasvoiman avulla. Ostan laukut, pakkaan kotoa löytyviä tavaroita ja lähden matkaan. Ensimmäinen elämänmuoto kohtaa kovan todellisuuden. Useat ideat häviävät luonnonvalinnassa, mutta uusia ideoita nousee jatkuvasti korvaamaan aukkoja. Ajan kuluessa kokoonpano hiotuu reviirinsä suvereeniksi hallitsijaksi. Sitten tapahtuu jotain… Luonnonmullistus, katastrofi, ympäristö muuttuu ja reviiriään kuninkaan ottein hallinnut varustus joutuu kamppailemaan olemassaolonsa puolesta. 28” rengas on aivan liian iso lentokoneessa kuljetettavaksi, tai teltta painaa liikaa lentoyhtiöiden sallimaan 23 kg:aan mahtuakseen. 

Evoluutiota kuvattiin vielä omina kouluaikoinani puuna tai tikapuina, joka eteni vääjäämättömästi kohti yhä korkeampia elämänmuotoja. Koulupojalle jäi mielikuva, että uuden täytyi olla aina parempi kuin edeltäjänsä. Yliopistoaikana biologian kirjoja tutkiessani, huomasin, että evoluution puun oli korvannut pensas. Pensaasta oli vaikea erottaa, mikä elämänmuodoista oli korkeammalla kuin toinen. Jotkin elämänmuodot olivat sopeutuneet ympäristöönsä eritavalla kuin toiset. Uusi ei välttämättä ollutkaan parempi, se vain yrittää selviytyä eritavalla kuin edeltäjänsä. Uusi voi selvitä paremmin kuin edeltäjänsä tai sitten se voi osoittautua täydelliseksi flopiksi.

Kesä 2009 ja kevättalvi 2010: Surly LHT, Arkel Dolphin takalaukut (2009)

Jouduin pieneen kolariin syksyllä 2008 ja kunnostamani työmatkapyörä hajosi. Ostin paikallisesta liikkeestä työmatkapyöräni korvaajaksi Surly Long Haul Truckerin (LHT). Olin harrastanut pyöräilyä jo pitkään, joten tiesin pyörän olevan täysiverinen maailmanmatkaaja. Alkuinnostuksessa hankin halvat sivulaukut ja lähdimme Elinan kanssa Hyvinkäältä maakuntamatkailemaan Hämeenlinnaan. Laukuissa oli vain korjausvälineet ja varavaatteet. Matka oli ikimuistoinen kommelluksista huolimatta. Olin pakannut mukaani maantiepyörän sisurin, joka oli aivan liian pieni Elinan renkaan sisuskumiksi. ”Tiedänpä seuraavalla kerralla”. 

Talvi ja talvivarusteet osoittautuivat liian raskaaksi halvalle sivulaukkuparilleni, ja lopulta ne hajosivat käsiin. Ostimme yhdessä Ortliebin City-sivulaukut, joiden kiinnityssysteemi oli jo silloin yksinkertainen täysverisiin retkeilylaukkuihin verrattuna. Laukut osoittautuivat erinomaiseksi hankinnaksi.

Kevään sulatellessa lumia ja edellisen syksyn Hämeenlinnan matkasta innostuneina halusimme lähteä uudelle retkelle. Päätimme lähteä ennen juhannusta puolentoista viikon retkelle saariston rengasreitille. Elina otti käyttöön Ortliebit ja minä erikoisuuksien tavoittelijana hankin itselleni Arkelin Dolphin (2009) takalaukut. Olin kauppapyörässäni käyttänyt etutavaratelineenä CETMA-rackia. Olin kuskannut räkissä parinkymmenen kilon ostoslaatikoita, joten miksen voisi kuskata myös retkeilyvarusteita. 

Minulla (ensimmäinen kuva) oli pyörässäni majoittusvälineet, työkalut ja omat vaatteet. Elina kuskasi pyörässään keittovälineet ja omat vaatteet. Kesä oli erittäin kuuma, ja molemmat olimme tyytyväisiä varustukseemme. Räkki teki ohjauksesta raskaan mutta vakaan. Pienen totuttelun jälkee en enää huomannut edessä olevan painon vaikutusta pyörän käyttäytymiseen. 

Kesällä 2009 tein vielä samalla kokoonpanolla sooloreissun Joensuuhun ja takaisin. Voisin sanoa, että tuo kesä oli minulle pyörämatkailun yliopisto ja kaikki sen jälkeen on ollut vain täydennyskoulutusta! En vaihtaisi hetkeäkään pois.

Ensimmäisen kuvan kokoonpano pääsi vielä yhdelle reissulle kevättalvella 2010. Lähdin ajamaan talviloman aikaan Joensuuhun lumisia pikkuteitä pitkin. Pyörä ja varustus toimi moitteettomasti, mutta ilmeisesti pari pitkää päivää -15°C:een pakkasessa oli liikaa polvelleni ja se kipeytyi pahanpäiväisesti. Matkani pysähtyi Mäntyharjulle, josta hyppäsin maitojunaan. Tuosta reissusta jäi jotain hampaankoloon. Jonakin päivänä ajan keskeytyneen reissun loppuun.

Kesä 2010: Surly LHT, Arkel Dolphin takalaukut (2009) ja Dolphin etulaukut

Polveni kuntoutui talven koettelemuksesta hitaasti mutta varmasti. Keväällä aloin suunnittelemaan uutta reissua. Hankin CETMA-rackin tilalle Arkelin Dolphin-etulaukut (toinen kuva). Lopulta työpöydältä putkahti esiin suunnitelma, jossa ajaisin Hyvinkäältä Sodankylän elokuvafestivaaleille, Kuusamoon viettämään juhannusta ja Joensuun kautta kotiin. Tämän reissun varustusta suunnittelin jo huomattavasti enemmän etukäteen kuin aikaisempia. Painava teltta sai väistyä ja riippumatto tuli kuvioihin. Luotin vesihuollossa edelleen kaupallisiin lähteisiin, joten jouduin kuljettamaan mukanani useamman litran verran. Matka meni erinomaisesti, mitä nyt Arkelin takalaukun kiinnikkeet sanoivat sopimuksensa irti. Arkel hoiti velvollisuutensa erinomaisesti ja lähetti minulle uudet laukut pelkkien valokuvien perusteella.

Talvi 2010-11: Bike Friday Pocket Sport, Arkel Dolphin takalaukut (2010) ja Dolphin etulaukut

Ajaessani Kemijärveltä Sodankylään, ajattelin, että tämän ei tarvitsisi loppua koskaan. Miten minä voisin jatkaa tätä ympäri vuoden? Jos haluan ajaa vielä talvellakin, minun täytyy lähteä eteläiselle pallonpuoliskolle. Australia, Etelä-Afrikka vai Etelä-Amerikka? Entäpä Uusi-Seelanti? Pitkien päivämatkojen aikana ehdin suunnittelemaan seuraavaa matkaani. Minulla oli varastossa kaksi taittopyörää: Dahon Speed Tr ja Bike Friday Pocket Sport. Lopulta päädyin Uuteen-Seelantiin ja BF Pocket Sportiin (kolmas kuva).

Laukkuvarustukseni pysyi melkein samana, lisäsin ainoastaan Arkelin pienen tankolaukun arvotavaroita varten. Tankolaukku helpotti huomattavasti elämää, kun kaikki todella tärkeä oli koko ajan yhdessä paikassa ja helposti mukaan otettavissa. Pyörä muuttui oleellisesti aikaisempiin reissuihini verrattuna. Pienemmät renkaat, taittuva runko ja napadynamo. Minun ei enää tarvinnut kuljettaa mukanani ajovaloa ja pattereita. Päivällä käytin dynamoa akkulaturina. Biologic Reecharge toimi ihan kivasti, mutta saamani hyöty oli pieni. Reecharge on ollut kaapissa käyttämättömänä Uuden-Seelannin keikan jäljiltä. Ehkäpä jonain päivänä eteeni tulee erämääseikkailu, jolloin minun täytyy olla oikeasti riippumaton verkkovirrasta. Uudessa-Seelannissa käytin ensimmäisen kerran Katadynin vedenpuhdistinta, joten minun ei tarvinnut kuljettaa kuin pari litraa vettä mukanani.

Kesä 2011: Circe Helios Duo Tandem, Arkel Dolphin takalaukut (2010) ja Ortlieb city-takalaukut

Viime kesänä halusimme retkeillä Elinan kanssa jälleen yhdessä. Häpeäkseni minun täytyy tunnustaa, että joskus hermostun matelevaan vauhtiin ja minun vauhtini on Elinalle liian kovaa. Ongelman ratkaisimme tandemilla(4. kuva): minä saan puuskuttaa niin paljon kuin sieluni sietää ja Elina voi nautiskella takana omaan tahtiinsa. Tai näin se menisi täydellisessä maailmassa. Joka tapauksessa tandem on meille paras ratkaisu pitkien retkiä varten. Circe Helios Duon painoraja on noi  170 kg ja me painamme yhteensä noin 130 kg. Meillä oli siis varaa pakata 40 kg. Olimme hyvin tietoisia pakkaamamme tavaran määrästä, mutta painosta emme vielä välittäneet. Mikä oli tarpeellista, se otettiin mukaan. Pyörä toimi kuin unelma.  

Syksy 2011: Brompton P6R ja Brompton B-bag

Kuten saatat huomata, pyöräni pienenevät ja varusteeni kevenevät. Ennätys tuli 2011 syksyllä, jolloin lähdin Bromptonilla ajelemaan Marylandiin, Yhdysvaltoihin. Bromptonin T-bagissa minulla oli vähäinen valikoima työkaluja, vaihtovaatteet ja sadevarusteet.  Ihastuin Bromptoniin retkipyöränä lopullisesti tämän matkan aikana. Pyörä käyttäytyy erinomaisesti hitaassa kuin nopeammassakin vauhdissa. Bromptonin voi ottaa hotellihuoneeseen mukaan kenenkään houmaamatta ja lentokoneessa sen saa kuljettaa ilmaiseksi. Pyörä on helppo ottaa junaan mukaan, jos haluaa taittaa pitkän matkan nopeasti. Ensi kesän aikana aion tehdä ainakin yhden retkeilyreissun Bromptonilla, jossa otan mukaan myös keitto- ja majoitusvarusteet.

Kesä 2012: Trek Fuel EX8, Revelate Viscacha, Wingut Enduro-reppu ja Ortliebin kuivapussi

Kesän 2012 päätavoite on pitkä maastopyörävaellus Hyvinkäältä Kuusamoon (saattaapi vielä muuttua, mutta ainakin vielä tämä suunnitelma pitää). Pyörä on kasvanut 26” maastopyöräksi ja varusteet vähenevät ja kevenevät entisestään. Jokaisella reissulla olen kokeillut jotain uutta ja yrittänyt parantaa varustustani. Tämän projektin kohdalla geekahdin (verb. sanasta geek, minusta tuli ”geek’). Ostin keittiö vaa’an ja punnitsin kaikki varusteeni. Yritän poistaa jokaisen ylimääräisen gramman varustuksestani. Lyhensin jopa hammasharjani. Varustukseni tuntuu tällä hetkellä kohtuu keveältä uhraamatta kuitenkaan liikaa käytännöllisyyttä. Muutamia tavaroita on vielä saapumatta, joten lopullista versiota saadaan odotella hetken verran. Kevään aikana olisi tavoitteenani tehdä ainakin kaksi ”Shake Down” -reissua, joiden aikana testaan varustustani ennen itse retkeä.

PDF-varustelista 24.1.2012 (listassa ei ole huomioitu ruokaa ja vettä)

Adoptoi Alikulku

Pidän itseäni onnekkaana työmatkapyöräilijänä. Lyhin reitti on noin 15 kilometriä suuntaansa ja se kulkee kokonmaisuudessaan kevyenliikenteenväyliä pitkin. Reittini kulkee Hyvinkään, Destian ja Tuusulan hoidossa olevia reittejä pitkin. Kesäisin väylät ovat muutamaa halkeamaa lukuunottamatta erinomaisessa kunnossa. Talvisinkin työmatkani sujuu yleensä hienosti hoidetuilla väylillä. Joskus aamuisin rankan lumisateen jäljiltä pyörätie saattaa olla auraamatta, mutta viimeistään iltapäivällä reitti on auki. Mielestäni erinomainen arvosana kuuluu kaikille kolmelle tienylläpitäjälle. Kiitos!

Kevyen liikenteen sujuvuus vakiintuneilla reiteillä riippuu pienistä yksityiskohdista. Jo korkeat kanttikivet katujen ylityksissä, huono näkyvyys risteyksessä tai yksittäinen huonosti hoidettu kohta haittaa sujuvuutta. Hienosti hoidetulla talvisella työmatkareitilläni on yksi tälläinen kohta. Jokelantieltä 25:lle menevän rampin ali kulkee kevyelle liikenteelle tarkoitettu alikulkukäytävä. Alikulkukäytävä on ahdas, juuri ja juuri kaksi pyöräilijää mahtuu ohittamaan toisensa. Alikulku on niin ahdas, että auraajat eivät saa puhdistettua sitä traktoreillaan. Auraajat klv:ä puhdistaessaan jättävät suurehkon lumipenkan alikulun suulle. Talven aikana suulle muodostuu seinämä, jossa on yksi kapea ja yleensä pehmeä ylityskohta. Hyvinkäältä päin ajaessa vallin ylittää kohtuu turvallisesti ajamalla, jos vain kantti riittää. Jokelasta päin tullessa valli aiheuttaa potentiaalisen vaaratilanteen. Hyvinkäältä päin tulevat joutuvat ajamaan vallin yli vauhdilla (jos yli haluavat mennä), mutta Jokelasta päin näkyvyys on heikko ja keskittyminen kohdistuu vallin ylittämiseen.

Lokakuussa päätin, että tämän talven aikana aion pitää alikulun puhtaana itse, jos auraajat eivät sitä ehdi puhdistaa (uskon ja toivon, että alikulkua ei puhdisteta juuri resurssien puutteen vuoksi). Vähäluminen talvi on säästänyt hartiapankkia aina tammikuuhun asti. Tammikuun aikana ole puhdistanut alikulun neljä kertaa. Ensimmäisellä kerralla aikaa kului noin 45 minuuttia ja seuraavilla kerroilla noin puolituntia. Työn olen tehnyt yleensä iltapäivisin, koska silloin minulla ei ole kiire minnekään. Työn olen suorittanut lyhytvartisella lumilapiolla, jonka olen kiinnittänyt liinoilla tavaratelineeseen työmatkapyörääni. Lapio kulkee koko ajan mukanani, en viitsi irroittaa sitä. 

Haluan kantaa oman korteni kekoon kevyenliikenteen edistämiseksi. Kaupunkifillarin tapaiset hienot liikennepoliittiset blogit pitävät huolen suurista linjoista ja tekstiviestipalsta-aktivismi ei ole minua varten, joten valitsin paikallisen suoran toiminnan minun vaikutuskeinokseni. ”Aktivismin” tarkoituksena ei ole osoittaa mieltä tienhoitajia / hoitavaa tahoa kohtaan, vaan kiittää ja auttaa heitä pääosin erinomaisesti tekemässään työssä.

En tiedä onko touhustani mitään hyötyä. Voi olla, että kevytliikenne sujuisi yhtä hyvin ilman lapiointianikin. Toisaalta, jos yksikin kaatuminen, onnettomuus tai edes vaaratilanne vältetään, on työni tehty. Alikulun adoptoiminen on helppoa, ei tarvitse täyttää yhtään paperia ja ei tarvitse maksaa mitään. Adoptio vaatii vain muutaman kymmenen minuuttia silloin tällöin työmatkan aikana ja talven kaltoin kohtelema alikulku saa arvoisensa elämän. Päätän Kevin Costnerin tähdittämää klassikkoa mukaillen: ”if you clean it, they will ride”. 

View Larger Map

Polkupolkupyöräilyä: BikePacking-varustus

Tämä on jo toinen maastopyöräaiheinen blogikirjoitus ja luulenpa, että ainakin ensi viikolla kirjoitan vielä samasta aiheesta. Ehkäpä kerron Freeloadista ja Revelate Viscachasta enemmän. Taittopyöräilystä kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin pysytellä taajuuksilla, sillä Elina halusi modifioida Bromptoniaan enemmän retkeilyyn sopivaksi. Brompton-rintamalla on luvassa erittäin mielenkiintoinen tuunaus, kunhan osat saapuvat Suomeen. 

Minulla on valtava bikepacking-kuume. Bikepacking tarkoittaa lyhyesti määriteltynä maastopyöräretkeilyä/vaeltamista kevyellä kantamuksella. Olen harrastanut pyöräretkeilyä ja -matkailua, mutta olen yleensä käyttänyt retkipyörää, tandemia tai taittopyörää. Reittini ovat kulkeneet teitä pitkin. En ole koskaan retkeillyt maastopyörällä, joten tavoitteenani on korjata tämä puute ensi kesänä.

Olen suunnitellut pitkää maastopyöräretkeä, joka lähtee Hyvinkäältä ja päättyy erinäisten mutkien kautta Kuusamon anoppilaan. Tarkoituksena olisi ajaa mahdollisimman paljon polkuja pitkin. Tavoite on suuri ja haasteellinen, mutta jos ei unelmoi suuria, jää pienetkin haaveet saavuttamatta. 

En ole vielä tehnyt tarkempaa reittisuunnittelua tai ajatellut aikataulua, joten retkeni muoto, pituus ja kohde saattaa vielä muuttua. Hyvinkää-Kuusamo on kuitenkin mielestäni hyvä lähtökohta retken suunnittelulle.

Jokaisella matkallani olen kokeillut jotain uutta. Yleensä minulla on ollut kattava varustus mukanani. Tällä reissulla yritän rikkoa rajojani keventämällä/vähentämällä varustukseni minimiin. Toinen ”uusi” asia on, että yritän verkostoitua retken suunnitteluvaiheessa ja kerätä mahdollisimman paljon olemmassa olevaa ”elävää” tietoa reitistä. Fillarifoorumin kautta olen ollutkin yhteydessä muutamaan reitin varrella asuvaan pyöräilijään. Toivottavasti näistä ja mahdollisista muista kontakteista syntyy jotain hyvää.

Linkin takaa löytyvässä PDF-tiedostossa  on retkivarustukseni melkein täydellisenä. Olen jättänyt listauksesta tarkoituksella pois päällä olevat vaatteeni. Huomasin juuri, että en ole listannut hygieniatuotteita, kuten WC-paperia, hammastahnaa, hammasharja ja saippuaa. Myös pakolliset varaosat eli ketjulinkit ja nippusiteet ovat vielä listaan lisäämättä. Kamera puuttuu listasta, mutta harkitsen vielä, selviänkö kännykän kameralla vai otanko Canon S95:n mukaan.

Jos ymmärrät maastopyöräretkeilyn päälle ja/tai sinulla on kokemusta asiasta tai olet muuten vain kiinnostunut, toivoisin, että kommentoisit varustelistaa/varustevalintoja tai alustavaa reittivalintaa. Rakentava kritiikki miehen tiellä pitää.

Minun varusteet ja painot PDF-tiedostona.

Polkupolkupyöräilyä: Wingnut Enduro

Hyvää uutta vuotta 2012! Ennen vuoden vaihdetta pohdiskelin blogin jatkoa. Päätin jatkaa blogikirjoittelua. Uudistin ulkoasua ja luulen, että tyyli tulee muuttumaan ainakin hieman. Kuulisin mielelläni palautetta esim. ulkoasusta ja kuvien käytöstä. Rakentava kritiikki miehen tiellä pitää.

Blogillani on ollut alusta alkaen kaksi mottoa, jotka ovat ohjanneet aihevalintojani: ”Size is matter of preference” ja ”pieni on kaunista, mutta isotkin tarvitsevat rakkautta”. Edelleen blogin teemana tulee olemaan taittopyörät, mutta ainakin talvikuukausien aikana aion jakaa enemmän rakkautta isoille pyörille ja pyörämatkailulle. 

Asiaan

”Vanha” maastopyöräilyreppuuni tuli reikä hyvin ikävään kohtaa. Repun vahvikelangan pidike leikkasi pohjaan parin-kolmen sentin mittaisen reiän.  Renkaasta roiskuva vesi pääseereiästä sisälle muuten vedenpitävään reppuun. Luonnehdin reppuani ”vanhaksi”, koska sillä on ikää vasta yhdeksän kuukautta. Reppu on Ortliebin valmistama ja kallis, joten olen syvästi pettynyt tuotteen laatuun ja selkeään suunnitteluvirheeseen. Lähetän kuvat ja reklamaation valmistajalle. Odotan mielenkiinnolla, miten he vastaavat valitukseeni.

Miten päädyin Wingnut Enduroon?

Tarvitsin uuden repun. Tein taustatyötä noin kuukauden ajan. Tavoitteenani oli löytää reppu, jossa on erillinen osio juomarakolle (vähintään 2 l), siinä kulkee noin 15 litraa tavaraa ja siihen olisi mahdollista sitoa kiinni esimerkiksi solumuovinen makuualusta. Repun pitäisi soveltua sekä lenkkeilyyn että seuraavaksi kesäksi suunnittelemaani maastopyörävaellukseen.

Loppusuoralle selvisi Deuterin (Trans Alp), Camelbakin (MULE) ja Ospreyn (Manta 20) lippulaivat. Bikepacking.net -sivustolta huomasin Wingnut Adventuren arvion. Wingnut on yhdysvaltalainen pienvalmistaja, joka on suunnitellut reppunsa pyöräilyä ajatellen. Päätös oli välitön. Myönnän, että pidän amerikkalaisesta suunnittelusta ja haluan löytää mahdollisimman erikoisia ja harvinaisua tuotteita. Tavanomainen häviää aina, kun vastassa on jotain yksilöllistä ja erikoista. 

Yritin tilata reppua suoraan valmistajalta, mutta heidän nettikauppansa ei suostunut lähettämään Suomeen. Lähetin sähköpostikyselyn, mutta siihen ei ole vastattu tähän päivään mennessä. Löysin onneksi englantilaisen RoughRideGuiden, joka myi Wingnutin tuotteita. Heidän nettikauppansa ei myöskään myynyt Suomeen, mutta RRG:n Max vastasi sähköpostiin salamannopeasti ja kertoi, että hän ottaa ilolla vastaan tyrkyttämäni rahat. Reppu lähti Englannista 21.12.2011 ja minä ajoin ensimmäisen testilenkin sillä 28.12.2011. Reppu maksoi postikuluineen muutaman punnan yli 80 GBP. 

Wingnutin reput on suunniteltu pyöräilyssä käytettäviksi. Wingnutin tuotteiden erikoisuutena on repun sijoittaminen mahdollisimman alas ajajan selässä. Perinteiset reput säädöistä riippuen lepäävät yläselän päällä ja hartioiden varassa. Wingnutin repuissa olkahihnat ovat niskan takaa tavallisia huomattavasti pidemmät ja reppu lepää alaselän päällä ja lantiohihna siirtää ison osan painosta lantiolle.  Ikävä ihminen saattaisivatkin nimittää Enduroa tuunatuksi vyötärölaukuksi. 

Valmistaja väittää, että painon siirtäminen alas parantaa kuskin tasapainoa, rasittaa vähemmän selkää ja reppu pysyy paremmin paikallaan. Foorumitarkastelujen mukaan repulla on vankka kannattajakunta Yhdysvalloissa ja Englannissa. Wingnutin tuotteisiin tyytymättömät valittavat mm. että reppu hakkaisi munuaisten alueelle ja sen ”roisia” ulkonäköä (pelit ja vehkeet *wink wink*).

Mikä Wingnut Enduro on?

Wingnut Enduro on juomareppu, jossa on neljä sisätaskua ja kolme verkkotaskua. Valmistajan mukaan reppuun mahtuva tilavuus on 18 litraa. 

Juomarakolle varattu tasku on selkäpaneelin takana ja taskun suu on repun yläosassa. Rakkotaskuun menee valmistajan ja käyttäjien mukaan 3 litran rakko ongelmitta. Käyttämäni Ortliebin 3 l rakko mahtuu taskuun hyvin. Tosin kangasrakko on hieman vaikea ujuttaa sisään. Luulen, että tukevammilla Camelbakin rakoilla tätä ongelma ei ole. Juomaletkun ulostulot ovat perinteistä poiketen selkäpaneelin sivussa korkeussuunnassa keskellä. Ulostulot löytyvät kummaltakin puolelta selkäpaneelia. Letku kulkee kainalon alta  ja letkun pää jää osoittamaan kohti suuta. Ortliebin rakossa letku on rakon yläpäässä, joten letku jää hieman lyhyeksi. Luulen, että perinteisissä rakoissa, joissa letku lähtee rakon alaosasta, ongelmaa ei ole. 

Päätasku on juomarakkotaskun etupuolella. En ole mitannut taskun tilavuutta, mutta sinne menee ongelmitta kesämakuupussi tai lenkillä tarvittavat vaihtovaatteet ja työkalut. Päätaskun vetoketjussa on kaksi vedintä ja vetoketju on suojattu vedeltä. Kaikki taskut on vuorattu punaisella kankaalla, jota vasten tavarat löytää taskuista helposti.

Wingnutin valttikortti perinteisiin  reppuihin verrattuna ovat kaksi sivutaskua, joita on helppo käyttää ajon aikana. Sivutaskut ovat osa lantiovyötä ja ne ovat isokokoiset. Taskujen suut tulevat riittävän lähelle eteen, että niitä voi käyttää ilman repun selästä poistamista. Vetoketjut aukeavat alhaalta ylöspäin. Vetoketjut ovat niin jämäkät, että niiden avaaminen ja sulkeminen onnistuu yhdellä kädellä. Vetimien päissä on pitkät narut, jotka helpottavat vetoketjun löytämistä ja avaamista. 

Päätaskun edessä on iso verkkotasku, johon mahtuu kohtuullisesti tavaraa. Minä olen pitänyt siinä mm. pumppua ja iskaripumppua. Verkkotaskun päällä on pitkän pitkä kuminauha, joka kulkee kummankin sivutaskun kautta. Kuminauhaa voi käyttää tyhjän repun kiristämiseen tai sen alle voi laittaa vaikka solumuovisen makuualustan. 

Sivutaskujen päällä on myös verkkotaskut. Verkkotaskut ovat isot ja niihin on helppo päästä käsiksi. Verkkotaskujen suissa on kuminauhakiristys, joten siellä voi kuljettaa turvallisin mielin arvokkaampaakin tavaraa. Kiristyksen kuminauhojen päät ovat samalla alueella kuin vetoketjun vetimien nauhat. Kiristysnauha ja vetimen nauha menevät helposti sekaisin ainakin paksujen hansikkaiden kanssa. Muutaman kerran olen nykinyt kiristysnauhaa ja tuskaillut, kun vetoketju ei aukea. 

Olkahihnat ovat ohuen, mutta vahvan oloiset. Hihnat ovat noin 6 cm leveät. Vasemmassa hihnassa on verkkotasku puhelimelle tai GPS-laitteelle. Verkkotasku on melko pitkä ja suussa on kuminauha, joten sinne mahtuu isokin kännykkä. Rintalastan päälle tuleva kiristyssolki on myös hätäpilli. Oranssin soljen yläkulmassa on kohta, johon puhaltamalla pitäisi kuulua julmettu ujellus. En ole pilliä uskaltanut vielä kokeilla, mutta eiköhän sekin hetki koita piakkoin.

Ensikokemuksia WE:stä

Olen ajanut repun kanssa kolme kertaa: kaksi kolmen tunnin lenkkiä ja yhden seitsemän tunnin lenkin. Jokaisella lenkillä reppu painoi noin 5,8 kg (vesi, kamera, varavaatteet, työkalut, patukat jne). Reppu itsessään on mielestäni kevyt. Vaakani mukaan se painaa 0,58 kg. 

Ensimmäisellä kerralla reppu tuntui omituiselta selässä, koska paino ei ollut hartioilla. Pyörän päällä repun kuitenkin unohtaa nopeasti ja siihen ei kiinnitänyt huomiota. En ole tehnyt vertailua Wingnutin ja Ortliebin välillä, joten en osaa sanoa paraneeko tasapaino vai ei, mutta ei se aikakaan huononna sitä.

Minulla on ollut ajoittain selkä- ja hartiavaivoja repun kanssa ajaessa. Kolmen lenkin aikana ongelmia ei ole esiintynyt, mutta näin lyhyen käytön jälkeen, en voi laittaa oireettomuutta ainoastaan repun ansioksi. 

Ensimmäisillä lenkeillä kiinnitin huomiota erityisesti sivutaskujen käytännöllisyyteen. Myslipatukat saa helposti verkkotaskusta ilman, että kättä joutuisi vääntämään väkisin taskun suulle. Sivutaskut ovat vähintään yhtä helppo käyttää. Erityisen yllättänyt helppokäyttöisista vetoketjuista. Vetoketjut aukeavat ja sulkeutuvat yhdellä kädellä. Olen käyttänyt kameraa ja karttaa paljon enemmän, koska ne ovat helposti saatavilla, ilman repun poistamista selästä. 

Sivutaskuihin kannattaa sijoittaa tavaroita, joita luulee tarvitsevansa ajonaikana ja haluaa, että ne ovat vedeltä suojassa. Minä olen kuljettanut sivutaskuissa mm. kameraa, työkaluja, muistikortteja, maksuvälineitä, avaimia. Kaikki edelliset olivat yhtäaikaa taskuissa ja silti niissä oli vielä tilaa. Verkkotaskuissa olen kuljettanut myslipatukoita, kuorihansikkaita ja karttaa.

Maastopyöräillessä pidän karttoja Haglöfsin karttapussissa, johon olen laittanut kuminauhan. Kuminauhan laitan kiinni olkahihnaan ja kartan laitan sivulla olevaan verkkotaskuun. Kartta pysyy taskussa hyvin, se on helppo laittaa sinne ilman hanskoja. Hansikkaat kädessä kartan laittaminen on hieman hankalaa. Kuminauha varmistaa, ettei kartta häviä, jos se sattuisi tippumaan. Testilenkkien aikana kartta tippui vain kerran ja senkin luulen johtuneen siitä, että laiton kartan huolimattomasti taskuun.

Vuodenajasta johtuen, en voi ottaa kantaa siihen, kuinka paljon reppu hiostaa selkää. Tähän ja muihin kysymyksiin tulen palaamaan myöhemmin.

Nämä ovat siis minun ensimmäisiä vaikutelmia, joten niihin kannattaa suhtautua asiaan kuuluvalla keveydellä. Päivitän kokemuksiani, kunhan niitä kertyy enemmän.