Renkaat taittopyöriä varten

Edellisestä jutusta on kaksi viikkoa, sillä työmatka vei kirjoittamiseen varaamani ajan. Kaikesta huolimatta kevät tekee hidasta, mutta varmaa tuloaan. Kevät on hyvä aikaa huoltaa pyörät ja tutkia renkaiden kunto. Renkaat ovat kulutustavaraa ja taittopyörissä ehkäpä tärkein ajotuntumaan vaikuttava yksittäinen osa. Renkaat ovat myös suhteellisen halpoja, joten niitä vaihtamalla voi helposti antaa vanhalle pyörälle uudenlaisen ajotuntuman. Tämän kevään aikana vaihdan renkaat ainakin Bike Fridayhin. 

Kolme hyvää syytä kiinnittää huomiota renkaiden valintaan

1. Taittopyörissä renkaiden vierintävastus on usein suurin pyörän etenemistä vastustava voima. Polkupyörän etenemistä vastustaa vierintävastuksen lisäksi myös ilmanvastus. Ilmanvastus kasvaa nopeuden neliössä eli sen merkitys nousee nopeuksien kasvaessa. Alle 20 km/h vauhdeissa vierintävastus on ilmavastusta suurempi, joten taittopyöräilijän on syytä valita mahdollisimman rullaava rengas.
2. Renkaat ovat polkupyörän jousitus. Pneumaattiset renkaat suodattavat tien epätasaisuuksia. Mitä vähemmän painetta renkaissa (tiettyyn pisteeseen saakka), sitä paremmin ne joustavat. Toisaalta, mitä enemmän painetta, sitä vähemmän vierintävastusta. Rengasvalinta on aina kompromissi joustavuuden ja rullaavuden välillä, joten kannattaa etsiä omaan käyttöön paras kompromissirengas.
3. Renkaiden puhkeamisia on ikävä korjata tienpäällä (etenkin jos on kiire). Useissa renkaissa on erilaisia pistosuojauksia. Pistosuojaukset parantavat renkaiden kestävyyttä, mutta lisäävät painoa ja vierintävastusta. Haittaako paikkaaminen, haluatko ajaa kovaa vai pidätkö huolettomuudesta? 

Mitkä asiat vaikuttavat renkaiden ominaisuuksiin

Renkailla on kolmeominaisuutta, joihin kannattaa kiinnittää taittopyörien tapauksessa huomiota.

Rullaavuus. Rullaavuus tarkoittaa sitä, että kuinka suuri on renkaan aiheuttama vierintävastus. Rullaavuuteen vaikuttaa renkaan leveys, käytettävä paine, kumiseoksen pehmeys, renkaan kuvio ja rakenne. 

Jos kaikki muut muuttujat ovat samat, niin leveämpi rengas rullaa paremmin kuin kapea rengas. Tämä saattaa kuulostaa järjenvastaiselta, mutta näin asia vain on. Mitä paremmin rengas säilyttä pyöreän muotonsa, sitä paremmin se rullaa. Leveän renkaan osuessa maahan, se muuttaa muotoaa enemmän leveyssuunnassa, joten renkaan muoto muuttuu vain vähän. Kapean renkaan osuessa maahan, se painautuu kasaan pituussuunnassa, jolloin renkaan muoto muuttuu suhteessa enemmän eli renkaan vierintävastus on suurempi. Schwalben sivuilla on oiva selitys asiasta.

Mitä suurempia paineita renkaissa voidaan käyttää, sitä vähemmän renkaan muoto muuttuu maakontaksissa. Korkeapainerenkaat rullaavat paremmin, koska renkaan kontaktikohta on pienempi kuin vähemmän painetta tarvitsevissa renkaissa.

Renkaan rakenne vaikuttaa rullaavuuteen. Mitä ”löysempi” renkaan rakenne, sitä paremmin se rullaa. Pistosuojaukset, tukevat seinämät ja isot kuviot tekevät renkaan rakenteesta jäykemmän ja heikommin rullaavan.

Mukavuus. Kuten jo edellä mainitsin, rengas on pyörän jousitus. Mitä enemmän rengas joustaa sitä mukavampi kuskin on poljeskella eteenpäin. Mukavuuteen vaikuttaa siis renkaan ilmatila ja käytettävä paine. Mitä enemmän ilmaa renkaaseen mahtuu ja mitä pienempi ilmanpaine, sitä enemmän rengas voi joustaa. Leveä rengas ja vähäinen paine ovat kuitenkin myrkkyä vierintävastukselle.  Renkaan rakenne vaikuttaa myös mukavuuteen. Olen kuullut monien sanovan, että esim. jäykimmät Schwalben marathonit tuntuvat kovilta. 

Jan Heine Bicycle Quarterlyssa pohtinut optimaalista ilmapainetta. Hän on tullut siihen tulokseen, että renkaissa on ”optimaalinen” paine, kun renkaan korkeus tippuu kontaktipisteessä 15% maksimista. Heinen mukaan pienemmillä paineilla rullaavuus heikkenee, mutta korkeammilla paineilla ei saavuteta merkittävää etua. 

Pistosuojaus. Renkaista on pyritty tekemään kestävämpiä lisäämällä materiaalia esim. sivuille ja laittamalla erilaisia pistosuojauksia kulutuspinnan alle. Huolettomuuden hintana on taas suurempi vierintävastus. 

Pistosuojauksia on hyvin monenlaisia. Esimerkiksi Continentalin Plus technology -renkaissa kulutuspinnan alla on kumia, joka estää nastoja ja piikkejä pääsemästä sisuskumiin. SafetySystem -renkaissa kulutuspinnan alla on kangas, joka estää suurimman osan pistoista. Plus on luultavasti tehokkaampi estämään puhkeamisia, mutta rullaa heikommin. 

Renkaiden puhkeamista voi estää myös maalaisjärjellä: tarkastaa renkaiden paineet riittävän usein, pitää renkaissa sopivaa painetta, välttää rikkoutuneita pulloja ja epämääräisiä kasoja ja ajaa maltillisesti. 

Rengaskoot

Taittopyöriä on monen kokoisia ja niissä on erikokoisia renkaita. Kannattaa olla tarkkana jo taittopyörää hankkiessa, että mieleisiä renkaita on saatavilla. Suomessa on törmännyt harvoin pieniin ja hyviin renkaisiin. Onneksi Hyvinkäällä FillariCenter on jaksanut kysellä ja soitella maahantuojille ja etsiä sopivia renkaita. 

Rengaskoot ilmoitetaan joko tuumina (esim. 20”x1,5”) tai ETRTO-kokona (40-406). ETRTO-koossa ensimmäinen numero tarkoittaa renkaan leveyttä täytettynä ja jälkimmäinen numero tarkoittaa vanteen halkaisijaa. Taittopyöräilijän on hyvä tietää pyöränsä tuumakoko, mutta ETRTO-koolla saa varmasti haluamansa renkaan. Esimerkiksi 20” voi tarkoittaa ETRTO-kokoina halkaisijaltaan joko 406mm tai 451mm vanteita. 406 on yleisempi 20” vannekoko. Minun tiedossani on ainoastaan Bike Friday Pocket Rocket käyttää 451 vanteita.

Toinen yleinen taittopyörien rengaskoko on 16”. Niitäkin on ikävä kyllä ETRTO-kokoina kaksi kappaletta. Bromptonien 16” tarkoittaa 349mm vanteita ja Dahonin käyttämä 16” on 305mm.

Birdy käyttää 18” vanteita, joka ETRTOna on 355. Strida käyttää 16 ” (305) ja 18” (355) renkaita. Moulton käyttää puolestaan 17” (369 ) renkaita.

Rengaskoossa täytyy huomioida vanteen koon lisäksi myös leveys. Ennen renkaiden hankkimista kannattaa tarkistaa, kuinka leveä rengas mahtuu pyörimään lokasuojien kanssa.  Meidän Dahonissa ja Circe Helioksessa mahtuu pyörimään 20”x2” (50-406) leveät renkaat. Bike Fridayhin menee 20”x1,5” (40-406) hyvin ja pienellä kikkailulla 20”x1,6” menee haarukkaan sisään. Bromptoneissa pyörii lokareiden kanssa maksimissaan  16”x1 ⅜ ” (37-349). 

Kokemuksiani erilaisista renkaista

Olen käyttänyt jonkin verran erilaisia renkaita taittopyörissä. 20” pyörissä olen käyttänyt pääasiallisesti Schwalben renkaita, mutta mahtuu sinne yksi poikkeus ja toinen on tulossa. Dahonissa ja Circe Helios Duossa käytän Schwalben 2” leveitä Big Apple -renkaita. Renkaissa on kokoisekseen valtava ilmatila ja ne voi pumpata melko kovaksi (max. 70 psi tai 5 bar). Renkaissa on jonkilainen pistosuojaus ja se toimii ilmeisen hyvin, sillä en ole vielä saanut yhtään rengasta puhkeamaan. Big Applen ilmatila vaimentaa hyvin tien epätasaisuuksia vaikka se olisi pumpattu aivan täyteen. Renkaassa on hyvin matala kuvio ja se rullaa erittäin hyvin. Tandemissa renkaan hyvät puolet tulevat hyvin esiin. Suosittelen, jos vain rengas mahtuu pyörimään haarukassa.

Bike Fridayssa alkuperäinen rengas oli Primo Comet 1,35”. Comet on korkeapainerengas, joten siihen sai pumpata 100 psi. Se rullasi erittäin hyvin, mutta oli mielestäni herkkä puhkeamisille. Rengas kului myös yllättävän nopeasti. Täyteen pumpattuna rengas oli hyvin kova ja meno oli sen mukaista. Jokainen epätasaisuus tuntui takamuksessa ja ranteissa. Kovuus antoi mielikuvan kovasta vauhdista, joten mielellään sillä ajoi.

Uuden-Seelannin matkalla käytin BF:ssä Schwalbe Marathoneja (20”x1,5”; 40-406). Renkaat olivat Cometeihin verrattuina raskaat ja niihin sai pumpata vain 70 psi. Renkaat tuntuivat hitailta, mutta ne olivat erittäin mukavat ja pistosuojaus toimi mainiosti. Renkaat ovat vieläkin käyttökelpoiset, mutta en pidä niiden tuntumasta. Pidän hieman kovasta tuntumasta, joten ne ovat nyt hätävararenkaina.

Ostin vajaa viikko sitten Schwalbe Marathon Racerit (20”x1,5” 40-406). Ne ovat noin 100 g kevyemmät kuin tavalliset Marathonit ja ne ovat merkittävästi  ohuemmat. Kuvio on hyvin matala ja niihin voi pumpata 85 psi. Olen ehtinyt ajamaan niillä neljä noin 60 km lenkkiä ja olen myyty. Ne tuntuvat yhtä nopeilta kuin Primo Cometit, mutta tuntuma on hiukan pehmeämpi. Tuntuma ei ole kuitenkaan liian pehmeä, vaan pylly saa riittävästi palautetta tiestä. Tilasin samaan aikaan Panaracer Minitit (20”x1,25”), jotka ovat vain 170 g painavat slicksit. Odotan innolla, että pääsen vertailemaan Racereita ja Minitteja. Luulen, että Racerit tulevat jäämään käyttörenkaiksi. No, aika näyttää…

Bromptoneissa olen käyttänyt alkuperäisiä renkaita. Ne ovat korkeapainerenkaat, joten ne rullaavat hyvin kohtuu korkeasta kuviosta huolimatta. Ne ovat myös kestäneet hyvin, sillä minulla on ollut yksi puhkeaminen vuoden sisällä. Brompton World Champioshipseissä käytin Schwalben Kojakeja, jotka ovat nopean näköiset slicksit. Testasin renkaiden vierintävastusta keskenään ja en saanut renkaiden välille eroa. Kojakit ja Bromtonin alkuperäiset renkaat rullasivat yhtä hyvin. Kojakit ovat kuitekin hieman kapeammat, joten niiden ympärysmitta on hieman pienempi. Pienempi rengas tiputti pyörän välityksiä minun jaloilleni paremmiksi, joten käytin Kojakeja kisoissa. 

Pyöräretkeilyvarustukseni evoluutio 1: Pyörä ja laukut

"Evoluutio tarkoittaa sukupolvien myötä tapahtuvia muutoksia eliöiden muodostaman populaation geenivarastossa. Se on siis luonnonilmiö, jonka seurauksena organismit muuttuvat niin, että jälkeläiset eroavat kantamuodoistaan. Evoluutio perustuu muunteluun, muuntelun perinnöllisyyteen ja luonnonvalintaan." Wikipedia: evoluutio

Evoluutio on varsin mainio vertaus kuvaamaan pyöräretkeilyvarustukseni kehittymistä. Aluksi on vain pyörä ja valtava halu liikkua ja nähdä maailmaa lihasvoiman avulla. Ostan laukut, pakkaan kotoa löytyviä tavaroita ja lähden matkaan. Ensimmäinen elämänmuoto kohtaa kovan todellisuuden. Useat ideat häviävät luonnonvalinnassa, mutta uusia ideoita nousee jatkuvasti korvaamaan aukkoja. Ajan kuluessa kokoonpano hiotuu reviirinsä suvereeniksi hallitsijaksi. Sitten tapahtuu jotain… Luonnonmullistus, katastrofi, ympäristö muuttuu ja reviiriään kuninkaan ottein hallinnut varustus joutuu kamppailemaan olemassaolonsa puolesta. 28” rengas on aivan liian iso lentokoneessa kuljetettavaksi, tai teltta painaa liikaa lentoyhtiöiden sallimaan 23 kg:aan mahtuakseen. 

Evoluutiota kuvattiin vielä omina kouluaikoinani puuna tai tikapuina, joka eteni vääjäämättömästi kohti yhä korkeampia elämänmuotoja. Koulupojalle jäi mielikuva, että uuden täytyi olla aina parempi kuin edeltäjänsä. Yliopistoaikana biologian kirjoja tutkiessani, huomasin, että evoluution puun oli korvannut pensas. Pensaasta oli vaikea erottaa, mikä elämänmuodoista oli korkeammalla kuin toinen. Jotkin elämänmuodot olivat sopeutuneet ympäristöönsä eritavalla kuin toiset. Uusi ei välttämättä ollutkaan parempi, se vain yrittää selviytyä eritavalla kuin edeltäjänsä. Uusi voi selvitä paremmin kuin edeltäjänsä tai sitten se voi osoittautua täydelliseksi flopiksi.

Kesä 2009 ja kevättalvi 2010: Surly LHT, Arkel Dolphin takalaukut (2009)

Jouduin pieneen kolariin syksyllä 2008 ja kunnostamani työmatkapyörä hajosi. Ostin paikallisesta liikkeestä työmatkapyöräni korvaajaksi Surly Long Haul Truckerin (LHT). Olin harrastanut pyöräilyä jo pitkään, joten tiesin pyörän olevan täysiverinen maailmanmatkaaja. Alkuinnostuksessa hankin halvat sivulaukut ja lähdimme Elinan kanssa Hyvinkäältä maakuntamatkailemaan Hämeenlinnaan. Laukuissa oli vain korjausvälineet ja varavaatteet. Matka oli ikimuistoinen kommelluksista huolimatta. Olin pakannut mukaani maantiepyörän sisurin, joka oli aivan liian pieni Elinan renkaan sisuskumiksi. ”Tiedänpä seuraavalla kerralla”. 

Talvi ja talvivarusteet osoittautuivat liian raskaaksi halvalle sivulaukkuparilleni, ja lopulta ne hajosivat käsiin. Ostimme yhdessä Ortliebin City-sivulaukut, joiden kiinnityssysteemi oli jo silloin yksinkertainen täysverisiin retkeilylaukkuihin verrattuna. Laukut osoittautuivat erinomaiseksi hankinnaksi.

Kevään sulatellessa lumia ja edellisen syksyn Hämeenlinnan matkasta innostuneina halusimme lähteä uudelle retkelle. Päätimme lähteä ennen juhannusta puolentoista viikon retkelle saariston rengasreitille. Elina otti käyttöön Ortliebit ja minä erikoisuuksien tavoittelijana hankin itselleni Arkelin Dolphin (2009) takalaukut. Olin kauppapyörässäni käyttänyt etutavaratelineenä CETMA-rackia. Olin kuskannut räkissä parinkymmenen kilon ostoslaatikoita, joten miksen voisi kuskata myös retkeilyvarusteita. 

Minulla (ensimmäinen kuva) oli pyörässäni majoittusvälineet, työkalut ja omat vaatteet. Elina kuskasi pyörässään keittovälineet ja omat vaatteet. Kesä oli erittäin kuuma, ja molemmat olimme tyytyväisiä varustukseemme. Räkki teki ohjauksesta raskaan mutta vakaan. Pienen totuttelun jälkee en enää huomannut edessä olevan painon vaikutusta pyörän käyttäytymiseen. 

Kesällä 2009 tein vielä samalla kokoonpanolla sooloreissun Joensuuhun ja takaisin. Voisin sanoa, että tuo kesä oli minulle pyörämatkailun yliopisto ja kaikki sen jälkeen on ollut vain täydennyskoulutusta! En vaihtaisi hetkeäkään pois.

Ensimmäisen kuvan kokoonpano pääsi vielä yhdelle reissulle kevättalvella 2010. Lähdin ajamaan talviloman aikaan Joensuuhun lumisia pikkuteitä pitkin. Pyörä ja varustus toimi moitteettomasti, mutta ilmeisesti pari pitkää päivää -15°C:een pakkasessa oli liikaa polvelleni ja se kipeytyi pahanpäiväisesti. Matkani pysähtyi Mäntyharjulle, josta hyppäsin maitojunaan. Tuosta reissusta jäi jotain hampaankoloon. Jonakin päivänä ajan keskeytyneen reissun loppuun.

Kesä 2010: Surly LHT, Arkel Dolphin takalaukut (2009) ja Dolphin etulaukut

Polveni kuntoutui talven koettelemuksesta hitaasti mutta varmasti. Keväällä aloin suunnittelemaan uutta reissua. Hankin CETMA-rackin tilalle Arkelin Dolphin-etulaukut (toinen kuva). Lopulta työpöydältä putkahti esiin suunnitelma, jossa ajaisin Hyvinkäältä Sodankylän elokuvafestivaaleille, Kuusamoon viettämään juhannusta ja Joensuun kautta kotiin. Tämän reissun varustusta suunnittelin jo huomattavasti enemmän etukäteen kuin aikaisempia. Painava teltta sai väistyä ja riippumatto tuli kuvioihin. Luotin vesihuollossa edelleen kaupallisiin lähteisiin, joten jouduin kuljettamaan mukanani useamman litran verran. Matka meni erinomaisesti, mitä nyt Arkelin takalaukun kiinnikkeet sanoivat sopimuksensa irti. Arkel hoiti velvollisuutensa erinomaisesti ja lähetti minulle uudet laukut pelkkien valokuvien perusteella.

Talvi 2010-11: Bike Friday Pocket Sport, Arkel Dolphin takalaukut (2010) ja Dolphin etulaukut

Ajaessani Kemijärveltä Sodankylään, ajattelin, että tämän ei tarvitsisi loppua koskaan. Miten minä voisin jatkaa tätä ympäri vuoden? Jos haluan ajaa vielä talvellakin, minun täytyy lähteä eteläiselle pallonpuoliskolle. Australia, Etelä-Afrikka vai Etelä-Amerikka? Entäpä Uusi-Seelanti? Pitkien päivämatkojen aikana ehdin suunnittelemaan seuraavaa matkaani. Minulla oli varastossa kaksi taittopyörää: Dahon Speed Tr ja Bike Friday Pocket Sport. Lopulta päädyin Uuteen-Seelantiin ja BF Pocket Sportiin (kolmas kuva).

Laukkuvarustukseni pysyi melkein samana, lisäsin ainoastaan Arkelin pienen tankolaukun arvotavaroita varten. Tankolaukku helpotti huomattavasti elämää, kun kaikki todella tärkeä oli koko ajan yhdessä paikassa ja helposti mukaan otettavissa. Pyörä muuttui oleellisesti aikaisempiin reissuihini verrattuna. Pienemmät renkaat, taittuva runko ja napadynamo. Minun ei enää tarvinnut kuljettaa mukanani ajovaloa ja pattereita. Päivällä käytin dynamoa akkulaturina. Biologic Reecharge toimi ihan kivasti, mutta saamani hyöty oli pieni. Reecharge on ollut kaapissa käyttämättömänä Uuden-Seelannin keikan jäljiltä. Ehkäpä jonain päivänä eteeni tulee erämääseikkailu, jolloin minun täytyy olla oikeasti riippumaton verkkovirrasta. Uudessa-Seelannissa käytin ensimmäisen kerran Katadynin vedenpuhdistinta, joten minun ei tarvinnut kuljettaa kuin pari litraa vettä mukanani.

Kesä 2011: Circe Helios Duo Tandem, Arkel Dolphin takalaukut (2010) ja Ortlieb city-takalaukut

Viime kesänä halusimme retkeillä Elinan kanssa jälleen yhdessä. Häpeäkseni minun täytyy tunnustaa, että joskus hermostun matelevaan vauhtiin ja minun vauhtini on Elinalle liian kovaa. Ongelman ratkaisimme tandemilla(4. kuva): minä saan puuskuttaa niin paljon kuin sieluni sietää ja Elina voi nautiskella takana omaan tahtiinsa. Tai näin se menisi täydellisessä maailmassa. Joka tapauksessa tandem on meille paras ratkaisu pitkien retkiä varten. Circe Helios Duon painoraja on noi  170 kg ja me painamme yhteensä noin 130 kg. Meillä oli siis varaa pakata 40 kg. Olimme hyvin tietoisia pakkaamamme tavaran määrästä, mutta painosta emme vielä välittäneet. Mikä oli tarpeellista, se otettiin mukaan. Pyörä toimi kuin unelma.  

Syksy 2011: Brompton P6R ja Brompton B-bag

Kuten saatat huomata, pyöräni pienenevät ja varusteeni kevenevät. Ennätys tuli 2011 syksyllä, jolloin lähdin Bromptonilla ajelemaan Marylandiin, Yhdysvaltoihin. Bromptonin T-bagissa minulla oli vähäinen valikoima työkaluja, vaihtovaatteet ja sadevarusteet.  Ihastuin Bromptoniin retkipyöränä lopullisesti tämän matkan aikana. Pyörä käyttäytyy erinomaisesti hitaassa kuin nopeammassakin vauhdissa. Bromptonin voi ottaa hotellihuoneeseen mukaan kenenkään houmaamatta ja lentokoneessa sen saa kuljettaa ilmaiseksi. Pyörä on helppo ottaa junaan mukaan, jos haluaa taittaa pitkän matkan nopeasti. Ensi kesän aikana aion tehdä ainakin yhden retkeilyreissun Bromptonilla, jossa otan mukaan myös keitto- ja majoitusvarusteet.

Kesä 2012: Trek Fuel EX8, Revelate Viscacha, Wingut Enduro-reppu ja Ortliebin kuivapussi

Kesän 2012 päätavoite on pitkä maastopyörävaellus Hyvinkäältä Kuusamoon (saattaapi vielä muuttua, mutta ainakin vielä tämä suunnitelma pitää). Pyörä on kasvanut 26” maastopyöräksi ja varusteet vähenevät ja kevenevät entisestään. Jokaisella reissulla olen kokeillut jotain uutta ja yrittänyt parantaa varustustani. Tämän projektin kohdalla geekahdin (verb. sanasta geek, minusta tuli ”geek’). Ostin keittiö vaa’an ja punnitsin kaikki varusteeni. Yritän poistaa jokaisen ylimääräisen gramman varustuksestani. Lyhensin jopa hammasharjani. Varustukseni tuntuu tällä hetkellä kohtuu keveältä uhraamatta kuitenkaan liikaa käytännöllisyyttä. Muutamia tavaroita on vielä saapumatta, joten lopullista versiota saadaan odotella hetken verran. Kevään aikana olisi tavoitteenani tehdä ainakin kaksi ”Shake Down” -reissua, joiden aikana testaan varustustani ennen itse retkeä.

PDF-varustelista 24.1.2012 (listassa ei ole huomioitu ruokaa ja vettä)

Pienet Pyörät talvella ja Isot Pyörät esittelyssä

Vallitseva sää on vuodenaikaan nähden lämmin, mutta olen hyvin tietoinen loskan, jään ja lumen tulosta. Pienet pyörät eivät ole parhaimmillaan talvisissa olosuhteissa, mutta aivan hyödyttömiä ne eivät ole. Olen ajanut kaksi talvea Bike Fridaylla ja Dahon Speed Tr:llä. Viime talvella ajoimme myös Circe Helios Duo tandemilla. Bromptonit ostimme vasta keväällä, joten odotan innolla, että pääsen testaamaan pyörää todellisessa p***akelissä. 

20” tuumaiset renkaat selviät talvisista olosuhteista siedettävästi. 406 mm vanteelle löytyy paljon hyviä renkaita talvikäyttöön. BMX-renkaat voivat olla hyviä, sillä useissa malleissa on isohko kuvio lisäämässä pitoa. Kyseisessä koossa tehdään myös ihan talviajoa varten suunniteltuja renkaita. 

Me olemme käyttäneet kaikissa 20” pyörissä Schwalben Marathon Wintereitä. Marathon Winterit ovat suositus nastarenkaat, jotka on suunnattu nimenomaan lumisille ja jäisille teille. Renkaissa on nastoja neljässä rivissä keskiharjanteen kummallakin puolella.  Renkaat ovat työläät asentaa vanteille, mutta urakka kannattaa. Kahden talven kokemuksen perusteella ne ovat erittäin pitävät jäällä ja ne rullaavat lumella nastarenkaaksi hyvin.

Rullaavuus paranee hieman, kun pumppaa renkaat suosituspaineiden ylärajalle. Nastat ovat hieman renkaan keskilinjan sivulla, joten täydet renkaat lepäävät pääasiallisesti nastattoman keskiharjanteen  varassa. Täydet renkaat eivät luonnollisesti pidä yhtä hyvin kuin hieman vähemmällä paineella olevat renkaat. Olen kuitenkin kaatunut kyseisellä kokoonpanolla vain kaksi kertaa kahden vuoden aikana. Molemmat kerrat johtuivat liiallisesta vauhdista suhteessa alustaan, joten renkaita en kaatumisista syyttäisi.

Pienet renkaiden heikkous on ehdottomasti pehmeä ja/tai syvä lumi. Eturengas alkaa mutkittelemaan ja vauhdin ylläpitäminen on paljon raskaampaa kuin 26” tai 28” renkailla. Kuoppaiseksi tallaantunut kevyenliikenteenväylä on myös epämiellyttävämpi ajaa kuin isoilla renkailla. Tämä on erityisen totta tandemilla ajaessa. Kapteenia möykyt ei haittaa, sillä hän istuu käytännössä pyörän keskellä, mutta perämiehen perä joutuu koville, sillä hän on melkein suoraan takarenkaan yläpuolella.

Talvella on mahdollista ajaa 20” taittopyörällä suurimman osan ajasta, mutta iso pyörä täytyy olla varalla auraamattomien teiden ja yllättävien lumimyräköiden varalle. Työmatkalaisen kannattaa katsoa sääennuste illalla ennenkuin tekee päätöksen, ottaako pyörän junaan seuraavana aamuna.

Kuten mainitsin, Brompton talvikäytössä on minulle suuri arvoitus. Bromptonin rengasvalikoima on rajoittunut vain muutamaan vaihtoehtoon, joista ainoastaan Schwalbe Marathon on kuvioitu. Nastarenkaat eivät mahdu pyörimään Bromptonissa.

Isotkin tarvitsevat rakkautta

Viime viikon lauantaina vietin laatuaikaa pyöräkellarissa. Hellin tällä kertaa isoja pyöriä ja valmistauduin talven tuloon. 

Pääasiallisena talvipyöränä minulla on ollut Surly Long Haul Trucker. Surly LHT on kolmas pyörä, jonka olen itse ostanut. Ostin sen muutettuani Hyvinkäälle ja aloitettuani työmatka-ajamisen Jokelaan. Se on suunniteltu painavan lastin retkipyöräksi. Siitä löytyy paikat tavaratelineille niin edestä kuin takaakin. Vasemmassa chainstayssa on kaksi paikkaa varapinnoille ja vaakaputken alapuolelta löytyy piikki, johon voi ripustaa perinteisen runkopumpun. 

Olen käyttänyt pyörää työmatkojen lisäksi sen suunniteltuun tarkoitukseen eli retkeilyyn. Se on nähnyt Turun saariston rengasreitin, Hämeenlinnan, Kouvolan, Joensuun useamman kerran ja kävinpä pari kesää sitten Sodankylässä LHT:n kanssa. Pyörä on nähnyt paljon ja se on joutunut kovalle rasitukselle. 

Keväällä jätin pyörän luvattoman huonoon kuntoon. Maaliskuun lopussa vaihdoin loppuun ajetun takapakan ja ketjun. Eturattaat olivat vielä alkuperäiset, joten uusi ketju ei ollut enää yhteensopiva loppuun ajettujen eturattaiden kanssa. Tilasin välittömästi uudet rattaat, mutta niiden asentaminen jäi tekemättä. Minulla oli arsenaalissa Bike Friday, upouusi Brompton ja ajoimme Elinan kanssa usein myös tandemilla työmatkat. Surly jäi ilman ulkoilua puoleksi vuodeksi.

Huollon jälkeen vein pyörän ulos ja tein lyhyen koeajon. Kokemus oli hämmentävä. Ajotuntumassa oli jotain tuttua, mutta se tuntui... oudolta ja ehkäpä väärältä.  Kääntösäteeseen ja ohjauksen hitauteen tottui vähitellen. Surly on kuin pitkäaikainen vaimo: usein huomaa haaveilevansa upeasta elämästä Kari Byronin kanssa, mutta kun meno käy totiseksi ja tarvitsee luotettavaa rekeä talvesta selvitäkseen, palataan tuttuun ja turvalliseen syliin. 

Jätin pyörään vielä Schwalben Marathon Supremet alle. Hyvinkään ympäristöstä löytyy mahtavia hiekkatiehurjastelu pätkiä, mutta ne jäivät tänä kesänä ajamatta. Pyörässäni on Schmidtin SON28-dynamonapa ja saman yrityksen eDelux-ledlamppu, jotka varmistavat, että minä näen ja näyn. Syksyn kohokohta voisikin olla Hyvinkään GravelGrinder-klassikko yöajona. 130 km hiekkateitä pimeässä syysyössä. Kuulostaa houkuttelevalta.

Harrastepyöräily nostaa päätään jälleen

Olen ajanut pyörällä paljon lapsesta saakka. Kolmannelta luokalta asti ajoin usean kerran viikossa Viinijärvelle pesäpalloharjoituksiin. Matkaa kertyi yhteen suuntaan  noin 7 kilometriä. Ensimmäinen kosketus harrastepyöräilyyn tuli vasta yliopisto-opintojen alussa, jolloin hankin ensimmäinen maastopyöräni Joensuulaisesta ET-sportsista. Viiden vuoden jälkeen vihreän Daconin korvasi saman liikkeen musta Dacon. Musta ori on edelleen  käytössä oleva maastopyöräni.

Aina vuoteen 2008 asti ajoin ainoastaan ja vain maastopyörillä. Kesäpäivät kuluivat metsäpoluilla säästä huolimatta. Jalkaongelmat lopettivat kuitenkin kannon kiertämisen ja retki- ja matkapyöräily tulivat tilalle. Olen ajanut jalkavaivojen jälkeen maastossa muutamia kertoja, mutta siihen se on aina jäänyt. Syksyllä katsoin uudestaan maastopyöräelokuvani ja maastopyöräilykuume alkoi hiljalleen kipuamaan hälyttäviin lukemiin. 

Suomen talvi on pimeä. Jos aion lääkitä orastastavaa maatopyöräinnostusta, täytyy olla pyörässä kunnon valot. Foorumeilla mainetta ovat keränneet Kiinan ihmeet. Käyttäjät ovat olleet tyytyäväisiä akkukäyttöisiin Magicshine-valoihinsa. Olen miettinyt, että olisiko mahdollista nykytekniikalla valaista maastopyörä dynamolla. Kerran erehdyin asiaa kysymään. ”Ei pysty”, oli vastaus. Perustelut olivat hyvät, sillä dynamovalojen valoteho on heikko hitaammassa vauhdissa. Maastopyöräilyssä hitaat kohdat ovat yleensä teknisesti haastavimmat, joten juuri silloin valoa tarvittaisiinkin. 

Mutta. Dynamovalojen innokkaan käyttäjänä ja puolestapuhujana tilasin kuitenkin maastopyörääni SON28 dynamon ja Supernova E3 Triple-valon. Valmistaja väittää valon soveltuvan mm. maastopyöräilyyn, joten mikä minä olen asiaa kyseenalaistamaan. Olen ehtinyt ajaa vain muutaman lenkin pimeällä ja valot ovat riittäneet kohtuullisen hyvin. Pahimmissa kohdissa minulla on ollut vanha kypärähalogeenivalo apuna, mutta muuten olen selvinnyt ihan hyvin. Lupaan kirjoittaa  enemmän kokemuksistani Supernovasta E3 triplesta, jos vain lukijakuntaa se kiinnostaa. Miten on, isä ja äiti?

Ruotsin retki 2011 osa 3: Nybro-Visby

Pitkän Torne-Nybro päivän jälkeen päätimme viettää reissumme toisen lepopäivän Kalmarissa ennen Öölantiin siirtymistä. Kalmarissa tutuistuimme ”pakollisiin” turistikohteisiin eli linnaan ja vanhaan kaupunkiin. Linnassa huomioni kiinnitti näyttelyiden eriailaisuus esimerksi Hämeen linnaan verrattuna. Hämeenlinnassa suurinosa tiloista on jätetty alkuperäiseen kuntoon, kun Kalmarin linnassa huoneiden kalustosta suuri osa on koioita alkuperäisistä. Kummallakin tavalla on puolensa: kunnioittaako vanhaa ja antaa historiallisen mielikuvituksen täyttää aukot vai tarjota historiallisesti mahdollisimman tarkka elämys vierailijalle.  

Kalmarista ei pääse pyöräilemällä Öölantiin ja Färjestadiin, vaikka siltayhteys onkin olemassa. Sverigeledenin kartan mukaan silta oli jo rakennettaessa alimitoitettu ja ruuhkautui pahasti moottoriliikenteestä. Ruuhkien helpottamiseksi pyöräily sillalla kiellettiin. Pyöräilijöille tarjotaan vaihtoehkoksi fillaribussia, joka kuljettaa fillarin ilmaiseksi sillan päästä päähän. Me kuitenkin satuimme otolliseen aikaan, sillä kesälautta alkoi liikennöidä juuri lepopäivämme jälkeen. Kesälautta oli ollut talviteloilla ilmeisesti useamman kesän, sillä paikallisissa lehdissä asiasta kirjoitettiin paljon. Olipa ensimmäisen lautan aikana jopa paikallisradion toimittajikin mukana. 

Lauttaa odottaessamme laiturille alkoi valua tyylikkäästi (mutta ehdottoman rennosti) pukeutuneita keski-ikäisiä pariskuntia polkupyörillä. He olivat juhlistamassa kesän alkua ja lähdössä kolmen pariskunnan voimin pyöräretkelle Färjestadin ympäristöön. Heillä oli allaan komeita peruspyöriä, joissa suurimmassa osassa komeili hyvin käytetyt Brooksin B17 tai B67 satulat. Kenelläkään ei ollut kypärää tai mitään pyöräilyyn viittaavaa asustusta. Mukanaan heillä oli pari vanhaa pyöräilylaukkua.Tälläisiä ryhmiä tuli Öölannissa vastaan useita. Cyclists’ Specialin henkeä aidoimmillaan! Harmittaa aivan hirveästi, etten pyytänyt heitä ryhmäpotrettiin, sillä niin upealta tämä joukkio näytti. Toivottavasti Suomestakin löytyy samankaltaisia ihmisiä, jotka nauttivat pyöräilystä ryhmänä muutenkin kuin hikiurheilumuotona. 

Öölannissa ajelimme kaksi päivää. Saari on pieni ja rivakasti polkien sen ajaa helposti läpi yhden päivän aikana. Maasto muuttui loivapiirteiseksi ja nopeutemme nousi välillä jopa vauhdikkaaksi. Öölannista jatkoimme lautalla Oskarshamniin ja aina Visbyyhyn asti. 

Alunperin olimme suunnitelleet Saksan matkan niin, että ajaisimme viikon, ja sitten ottaisimme mökin tai huoneiston seuraavaksi viikoksi. Tarkoituksena oli, että ajelisimme alueella ilman laukkuja, mökkiä tukikohtana käyttäen. Nimesimme tämän kukkaismalliksi. Mökki olisi ikään kuin kukan heteet ja päiväreisut eripuolille aluetta muodostaisi terälehdet.

Visbyssä yritimme toteuttaa kukkaismallia, tosin ilman mökkiä tai huoneistoa. Laitoimme teltan kauniille leirintäalueelle juuri kaupungin muurien ulkopuolelle. Ensimmäisenä päivänä ajoimme vastatuuleen etelään Klintehamniin ja sieltä lähdimme siksakkia ajellen takaisin Visbytä kohden. Seuraavana päivänä ajoimme Gotlannin itärannalle ja palasimme Roman kautta. Kolmantena päivänä oli tarkoitus lähteä pohjoista kohden, mutta tuuli paukutti telttaa jo yöllä niin rajusti, että päätimme pitää suosiolla museopäivän. Tuuli oli niin kova, että siihen pystyi nojaamaan. Perjantai olikin juhannuksen aatto ja Visbyssä oli perinteisen juhannusjuhlat, joten pohjoinen jäi tällä kertaa näkemättä. Vietimme juhannuksen seuraamalla ruotsalaista juhannuksen viettoa puistossa. Puistoon kerääntyi paljon lapsiperheitä. Paikalla oli myös lava ja esiintyjiä. Juhlan alkajaisiksi lapset ja lapsen mieliset koristelivat juhannussalon, jonka jälkeen siirryttiin lauluihin ja tanssileikkeihin. Perheet viettivät juhannuksena leppoisaa picnic-päivää.

Suunnitteluvaiheessa kukkamalli tuntui loistavalta idealta, mutta toteutettuna se ei oikein soveltunut meidän retkirytmiin. Tunne lähteä ajamaan aamulla ilman laukkuja oli aivan erilainen kuin laukkujen kanssa lähteminen. Erityisesti minua haittasi se, että ajelut olivat omalla tavallaan päämäärättömiä,  vaikka illalla tutkimme karttaa ja yritimme löytää mielenkiintoisia vierailukohteita. Laukkujen kanssa lähtiessä päivän agenda on selvä: kuljemme eteenpäin. Pohdiskelimme asiaa Elinan kanssa ja totesimme, että kukkamallin toteuttaminen vaatisi meiltä merkittävää ajattelutavan muuttamista. Voi meitä suorituskeskeisiä poloja!

Tandemilla matkatessa tulee hyvin tietoiseksi omista retkeilyrytmeistään, koska ne joutuu sovittamaan toisen ihmisen rytmeihin. Meillä  on onneksi hyvin samankaltainen vuorokausirytmi: käymme nukkumaan hyvissä ajoin ja heräämme aamulla aikaisin. Aamuisin Elina heräsi noin puoli tuntia aikaisemmin kuin minä, meni valmistautumaan ja laittamaan aamupalaa. Minä herättyäni pakkasin makuualustat, makuupussit, teltan ja laitoin pyörän lähtövalmiiksi. Aamupalan jälkeen olimme yleensä noin yhdeksän aikaan valmiita tienpäälle. Aamutoimien yhteinen rytmi muodostui jo ensimmäisellä yhteisellä reissullamme Turun saaristoon.

Ajorytmimme olikin sitten hyvin erilaisia. Minä tykkään ajaa pitkiä matkoja yhteen menoon, ihailla maisemia pyörän päältä ja pysähtyä harvoin ja harkitusti. Elina taas haluaa pitää paljon taukoja ja tutkiskella paikkoja jalan. Näiden yhteensovittaminen oli tietenkin aluksi hankalaa, mutta ehkäpä löysimme matkan edetessä jonkinlaisen komromissin. Tosin täytyy tunnustaa, että minä taisin taipua omissa mieltymyksissäni hieman vähemmän kuin Elina. Luulen kuitenkin, että ajorytmin osalla käy samoin kuin aamurytmin kanssa eli yhteinen rytmi löytyy (vaikka vähän hitaammin).

Rutosin retki osa 2: Stegeborg - Nybro: Leirintäalueet

Lähdimme Stegeborgista klo 9 ja yritimme ehtiä ensimmäiselle lautalle. Sisäänkirjautumisessa oli hieman hässäkkää väliaikaisen campingkortin luomisessa, joten jouduimme selvittelemään sen aamulla. Emme ehtineet. Edellisenä iltana olimme varmoja, että edessä olisi rauahton yö, sillä leirintäalueella oli pari luokallista lapsia viettämässä leirikoulua tai vastaavaa.  Oikeastaan kaikki yöt olivat melko rauhallisia. Ainoastaan Nynäshämnissa juhannuspäivän yönä oli rauhatonta. Saksalainen pariskunta parkkeerasi autonsa kirjaimellisesti 5 cm päähän meidän teltasta (pyysivät kyllä anteeksi ja selittivät, että heidän teltta ei kestä vettä ja heidän täytyy saada teltta puiden väliin, että he voivat ripustaa pressun sen ylle). Koko yön ajan toinen nuori pariskunta ravasi telttamme lähistöllä ja riitelelivät jostain. Teinit.

Stegeborgista lähtiesssämme Kustlinjeniä Gamlebyhyn asti. Gamlebyssä leirintäalue ei ollut enää auki, kun saavuimme sinne. Seinässä oli hieman epäselvät ohjeet siitä, kuinka toimitaan, kun alueelle saavutaan aukioloaikojen ulkopuolella. Leiridyimme alueelle ja menimme suihkuun. Oli suuri yllätys, että suihkut eivät kuuluneetkaan leiriytymismaksuun vaan maksoivat 5 sek. Tämä käytäntö oli ainakin kolmella leirintäalueella. Kolikolla sai 4 - 7 minuuttia kuumaa vettä. Luulen, että tarkoituksena on lyhentää suihkuaikoja, vähentää veden käyttöä ja pitää ulkopuoliset pois suihkuista. 

Vietimme Gamlebyssä lepopäivän .  Lepopäivän aikana minusta tuntui, että olin jo päässyt sisälle ruotsalaiseen maisemaan ja tiestöön, että pystyisin valitsemaan vähintään yhtä hyvän reitin kuin SCS. Pistimme Camelbootsit jalkaan ajelimme omia reittejämme aina Lenhovdaan ja Åbyhyn asti. Lenhovdan leirintäalue oli yksi melkoinen yllätys. Leirintäaluetta piti yllä paikallinen urheiluseura. Alue sijaitse kentän vieressä keskellä puistoa. Tilat olivat nuhjuiset. Paikka oli rahallisesti halvin, vain 120 sek, mutta se tuntui meistä kaikkein kalleimmalta. Paikalliset puistonkäyttäjän käyttivät tiloja ilmaiseksi. Mistä ihmeestä me maksoimme?

Lenhovdasta lähdimme ajamaan kohti Tornea. Maasto säilyi teräväpiirteisenä ja kumpuilevana aina Torneen asti. Torne oli meidän eteläisin leirintäalue, jonka jälkeen käännyimme suoraan itään kohti Kalmaria. Matkaa oli hidastanut koko ajan puhaltanut voimakas vastatuuli. Tornesta ja itään päin kääntymisestä lähtien tuuli pysyi loppumatkan myötäisenä tai sivutuulena. Matka Nybrohon menikin nopeammin kuin odotimme. Maasto muuttui tasaisemmaksi ja vietti kevyesti alaspäin merta lähestyessämme.

Majoituimme pääsääntöisesti leirintäalueilla. Muutaman yön vietimme mökissä ja matkustajakodissa. Ensimäinen yllätys suomalaiselle opettajalle oli, että ruotsalaisten koulujen kesälomat alkavat vasta juhannusta edeltävänä viikonloppuna. Tästä johtuen leirintäalueet olivat vain osittain toiminnassa. Monet leirintäalueet olivat auki vain muutamia tunteja päivässä jos sitäkään, leirintäalueiden kahvilat ja grillit eivät olleet vielä auki ja tilat saattoivat vielä vähän repsottaa. Jos leirintäalue oli kiinni, laitoimme teltan pystyyn ja hoidimme maksuvelvollisuuden aamulla.

Leirintäalueiden taso luonnollisesti vaihteli paljon. Matkalle sattui muutama mätäomena, mutta suurin osa leirintäalueista oli vallan mainioita. Parhaat olivat varmaankin Ärnössä ja Högbyssä. Torne, Hultsfred ja Kalmar olivat hyviä, mutta eivät yltäneet parhaiden tasolle.  Mietiskelimmekin Elinan kanssa, millaisten kriteereiden perusteella voisi leirintäalueet laittaa järjestykseen pyöräilijän näkökulmasta. Ensimmäiseksi tietenkin aukioloajat ja ohjeet omatoimimajoittumiseen ovat selkeästi esillä. Myös alueen kartta täytyy olla selkeästi esillä, jotta väsyneenä ja nälkäisenä ei tarvitse harhailla alueella. 

Toinen kriteeri on ehdottomasti sijainti. Leirintäalueen tulee sijaita paikalla, jonne on hyvät opasteet ja helppo ja turvallinen reitti. Parasta olisi, että leirintäalue sijaitsisi matkan varrella, että aamulla matkaa jatkaessa ei tarvitse ajella samaa tietä taikaisin. Lähellä sijaitseva kauppa on ehdottoman tärkeä, tosin sen voi osittain korvata hyvällä ja kohtuu hintaisella leirintäalueen kioskilla. Esimerkiksi Boda Glassissa oli miellyttän oloinen leirintäalue, mutta koko kylällä ei ollut kauppaa, joten jouduimme jatkamaan matkaa aina Nybrohon asti. Pyrimme kantamaan ruokaa aina mahdollisimman vähän mukana ja ostimme tavarat leirintäalueen läheisyydestä.

Tilojen täytyy olla tietenkin siistit ja tilavat. Yövyimme kahdessa urheiluseuran ylläpitämällä leirintäalueella. Tilat näillä alueilla olivat epäsiistit ja toisessa remonttirojut oli kannettu miesten toiseeen suihkuun ja naisten suihku oli kokonaan pois käytöstä.  Tilavuus on tärkeä, koska sateen sattuessa on mukavampi vaihtaa vaatteet sisällä.

Viimeinen kriteeri ja ehkäpä telttailijoita eniten koskeva on ruokailu- ja oleskelutilan löytyminen. Näiden puute ei ole ongelma hyvällä ja lämpimällä ilmalla, mutta koiranilman sattuessa ruoan nauttiminen kuivana pöydän ääressä vaikka televisiota katsellen kruunaa hienon pyöräilypäivän.

Ruotsin retki osa 1: Tukholma-Stegeborg: Sverigeleden ja Kustlinjen

Olimme  suunnitelleet tandemmatkaa jo tammikuusta lähtien. Alunperin suunnittelimme lähtevämme Saksan ja Belgian rajalle, mutta viime metreillä muutimme matkan kohteeksi pohjoismaat. Kohteen vaihdoimme Helsinki-Travemünde lauttalippujen kalliin hinnan vuoksi. Ajattelimme, että meillä ei ole erityistä syytä ajella Saksassa ja lauttalipuissa säästämillämme rahoilla voimme elää herraskaisesti muutaman päivän ajan Pohjoismaissa. Päätimme ajaa Tukholmaan, Osloon ja Kööpenhaminaan. Tandemmatkailun todellisuus on kuitenkin hieman hitaampaa kuin soolona matkaaminen, joten lopulta päätimme vain ajella sinne minne nenä näyttää eli eteenpäin. Hyvä näin! 

Lopullinen reitti: Hyvinkää-Helsinki-Tukholma-Södertälje-Ärnö-Stegeborg-Gamleby-Lenhovda-Torne-Nybro-Kalmar-Färjestaden-Högby-Byxelkrok-Oskarsham-Visby-Nynäshamn-Tukholma-Helsinki-Hyvinkää.

Matkan alussa meillä oli käytössä Nordstedsin matkailukartta (1:250 000) ja Tukholman keskustan alueen autoilukartta. Noustuamme laivasta Värtahamnissa olimme ”hieman” hukassa. Alueella oli liikenneväyliä rakenteilla, joten osa kevyenliikenteenväylistä oli heikosti merkattuja ainakin äkkinäisen silmin. Kun olimme paikallistaneet meille sopivan reitin, lähdimme suunnistamaan kohti keskustaa. Suomalaiseen kaupunkiajamiseen tottuneena olin arka ajamaan autojen seassa pitkällä, raskaalla ja melkoisen laajaliikkeisellä pyörällä. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että liikennekulttuuri on hyvin erilainen kuin Suomessa ja kevyenliikenteenväylät ovat erinomaisesti merkitty ja opastettu. Lopulta keskustaan ajaminen ei ollut suuri urakka. Totesimme kuitenkin Tukholman keskustaan rajoittuvan kartan olevan riittämättömän kaupungista ulos ajamiseen, joten lähdimme etsimään hyvin varusteltua kirjakauppaa. Lopulta löysimme karttakaupan keskusjunaaseman vastapäätä ja lähdin hakemaan karttoja. Löysin erinomaisen Tukholman metropolialueen pyöräilukartan (SCS:n tuote) ja aivan vahingossa silmäni osui Svenska Cykelsällskapetin (SCS) Sverigledenin (koko Ruotsin käsittävä merkattu pyöräilyreitti) karttasarja. Tutkiskelin karttasarjaa hetken aikaa: se oli pohjimmiltaan sama kuin meillä jo olevat kartat, mutta siihen oli lisätty turistitietoa ja Sverigeledenin reitti. Ostin karttasarjan relevantit osat, mikä lopulta osoittautui meidän reissun kannalta merkittäväksi ratkaisuksi.

Ensimmäinen päivä oli todella kuuma, vaikka kohtalainen eteläinen vastatuuli puski vasten kasvoja. Metropolialueen karttaa käyttäen lipsahdimme kaupungista ulos kaunista ja mutta nopeaa reittiä pitkin ja jatkoimme matkaa kohti Södertäljeä. Tässä vaiheessa olimme vielä varmoja, että seuraavana päivänä jatkamme matkaamme kohti Osloa. Toisin kuitenkin kävi. Tutkin illalla leirintäalueella Sverigeledenin opaskarttaa ja huomasin, että Kustlinjen (itäistä rannikkoa seuraava reitti) saattaisi olla sittenkin paras vaihtoehto meille. Päivän etappi oli osoittanut, että täyteen lastatun tandemin ajaminen jyrkkäpiirteisessä maastossa on selkeästi soolopyörää hitaampaa, joten pääkaupunkien reitti saattaisi osoittautua epärealistiseksi varaamassamme aikahaarukassa. Päätös oli lopulta helppo! Seuraavana päivänä lähdimme seuraamaan Kustlinjeniä ja Sverigeledeniä kohti Nyköpingiä ja Ärnötä.

Molemmat pyöräilyreitit osoittauivat erittäin hyvin suunnitelluiksi ja vielä paremmin maastoon merkatuiksi. Reitit oli merkitty joko vihreillä (Sverigeleden) tai punaisilla (Kustlinjen) kylteillä. Kohdissa, joissa reitti haarautui useampaan osaan, oli selkeästi merkitty kunkin tienhaaran määränpää. Toivottavasti Suomenkin merkintäjärjestelmä saataisiin joskus tälle tasolle. Molemmat reitit kulkivat 99 % pieniä päällystettyjä maalaisteitä tai pyöräteitä pitkin. Soratietä oli merkityillä reiteillä hyvin vähän. Selkeästi reitin suunnittelussa oli haettu mahdollisimman vähän liikennöityjä teitä, minkä vuoksi reitti mutkitteli melkoisesti. Toisena päivänä tuli kartan mukaan ajettua ikään kuin vahingossa noin 140 km, mikä on noin 40 km enemmän kuiten olimme ajatelleet. Södertäljen ja Ärnön väli näytti kartalla paljon lyhyemmältä, mutta mutkista tuli yllättävän paljon lisäkilometrejä. Tästä viisastuneena suunnittelimme seuraavien päivien reitit edellisinä iltoina.

Karttaan merkatut reitit pitivät erittäin hyvin paikkansa myös maastossa. Ainoastaan Tornesta itään päin kääntyessämme kartan reitti ei vastannut maastoon tehtyä merkkausta. Päätimme seurata merkkausta ja hyvin nopeasti pystyi hahmottamaan kartalla, miten merkattu reitti tulisi etenemään. Tässä oli varmaan haettu rauhallisempaa tietä, sillä karttaan merkattu tie vei suoraan Växjöhön. Toisen kerran huomasimme kartan ja merkkauksen eron Tukholmassa. Tukholman muutoksen ovat kuitenkin ymmärrettäviä, sillä kaupungissa on isoja liikenneväyliä rakenteilla ja osa reittiin kuuluvista pyöräteistä oli jäänyt rakennustyömaiden alle. Oikealle reitille ohjaus oli kuitenkin hoidettu varsin mallikkaasti.

Olen tottunut käyttämään perinteisiä taitettavia isoja karttalehtiä (esim. Fillari GT). Sveigeledenin kartta toimitetaan kolmessa osassa (pohjoinen, keskiosa ja etelä) ja jokainen osa koostuu kahdesta noin A4 kokoisesta nidotusta kirjasta. Ajattelin, että kirjamallinen kartta ei varmasti voi toimia yhtä hyvin kuin iso karttalehti. Iso karttalehti on helppo taitella niin, että näkyvillä on aina pisin mahdollinen osa reittiä. Kirjassa taas joutuu luottamaan kirjan tekijöiden karttasivujen jaotteluun. 

Ajaessa en kuitenkaan huomannut merkittävää eroa. Itseasiassa kirjaa oli helpompi käsitellä kovassa tuulessa kuin isoa karttalehteä. Kirjamuotoisen kartan heikkoutena on ehdottomasti reittikokonaisuuden hahmottamisen hankaluus. Ison kartan voi suunnittelu vaiheessa leväyttää maahan ja nähdä koko reitin yhdellä silmäyksellä, kun taas kirjassa joutuu pläräämään sivuja edestakaisin ja sittenkin kokonaisreitin hahmottaminen saattaa jäädä heikoksi. Kirjamuotoinen kartta pitäisi aina olla kierrekansiona, jotta kirja pysyisi mahdollisimman siistinä koko matkan ajan.

Suosittelisinko kaverille Sverigeledenin ja Tukholman metropolialueen (kierrekansio) karttoja? Ehdottomasti! 

Näin kama kulkee Special: Circe Helios Duo Tandem

Tällä kertaa ”Näin kama kulkee” -sarjassa ei käsitellä tavaran kuljettamista taittopyörällä, vaan pienirenkaisella tandemilla Circe Helios Duolla. Viimeisen tandemia käsittelevän artikkelin jälkeen pyörään on tehty muutoksia.

Etutavaratelineeksi (lowrideriksi) laitoimme Dahonin mukana tulleen etutarakan. Tarakkaa joutui hieman pakottamaan, että kiinnitysreiät osuivat haarukan kierteiden kanssa kohdakkain. Toivottavasti tarakka kuitenkin kestää matkan rasituksen.

Pienet vanteet kuumuvat vannejarruilla jarrutettaessa enemmän kuin isot (26” tai 28”) vanteet. Lisäsin eteen kolmanneksi jarruksi Avid BB 5 mekaanisen levyjarrun. Takahaarukkaankin olisi saanut levyjarrun, mutta Bike Fridayn tarakaan lisätty koukun pidike estää asentamisen. En viitsinyt ostaa uutta tarakkaa, joten meidän täytyy selvitä kolmella jarrulla. Tänään kävimme testaamassa jarrujen tehokkuutta pitkässä alamäessä. Levyjarru yksinään ja vannejarrut yhdessä pysäyttivät raskaan lastin kohtuullisen nopeasti. Täyteen lastatussa tandemissa on kuitenkin massaa niin paljon, että liikenteessä täytyy jarruttamisia ennakoida pitkälle tulevaisuuteen. 

Perämiehen satulatolpaksi vaihdoimme jousitetun Use SX:n. Vaihdoimme jouset ja elastomeeri Elinalle sopivaksi. Sopivaa tolppaa ei hyllystä löytynyt (30,2 mm), joten tolpan ja teleskooppitolpan väliin joutui laittamaan välikappaleen (”shimmin”). Tätäkään emme ehtineet testata kuin hetken aikaa, joten toivottavasti satulaputken liukumista ei pääse tapahtumaan.

Ja nyt itse asiaan eli tavaroiden kuljettamiseen. Käytämme viittä pyöräilylaukkua tavaroiden pakkaamiseen. Taakse laitamme tilavat mutta painavat Arkel Dolphinit. Dolphinien yhteenlaskettu tilavuus on  48 litraa ja ne painavat noin 2,5 kg (yhteensä). Takalaukkuihin laitoimme molempien makuupussit, Thermarest ilmatäytteiset makuualustat, työkalut ja kaksi kappaletta varakumeja, keittiövälineet ja sadevaatteet. Kummankin takalaukku painaa noin 5 kg. Arkelit kiinnittyvät tarakkaan ylhäältä kahdella koukulla, joita operoidaan kahvasta vetämällä. Laukun alaosa varmistetaan tarakkaan kiinni alhaalla olevalla koukulla, joka on kuminauhan päässä. Kiinnitysprosessissa ensimmäiseksi alakoukku sujautetaan jonkin tarakan osan alla (Bike Fridayn tarakassa on oma osio koukkua varten) ja yläkoukut laitetaan tarakan putkiin kiinni. Toimii!

Eteen laitamme punaiset Ortlieb City Roller - takalaukut. Laukut eivät ole aivan yhtä tilavat (40 litraa) kuin Arkelit, mutta painavat (1,5 kg) vastaasti paljon vähemmän. Kumipikin saa käyttöönsä yhden laukun, johon ahtaa kaikki mitä luulee tarvitsevansa matkan aikana. Minun laukku painaa 3,5 kg ja Elinan 4 kg. Vaikka Ortliebin laukut ovat tunnetusti vedenpitäviä, niin pakkaamme kaikki vaatteet kuivapusseihin. Kuivapussit varmistavat, että vaattet ovat kuivat ja niiden avulla on helppo organisoida laukun sisältöä. Purkaminen ja pakkaaminen käy kädenkäänteessä, kun tarvitsee vain muutamaa pussia siirtää.

Ortliebit kiinnitetään melkein samalla tavalla kuin Arkelitkin, mutta kuminauhan päässä olevan koukun sijaan laukussa on kiinteä sivuttainen koukku, joka tulee tarakan pystyputken taakse. Toimii!

Tankolaukku on Arkelin Small handelbar Bag. Tankolaukkuun laitamme perinteisesti kameran ja muuta arvotavarat. Ensiapulaukku pääsee tämän matkan aikana myös tankolaukkuun (toivottavasti ensiapulaukulle ei tule käyttöä). Painoa tankolaukulle sisältöineen tulee noin 2,5 kg.

Takatavaratelineelle laitamme vielä Haltin iänikuisen ja melko raskaan (3,4 kg) teltan, joka on palvellut jo varmasti yli kymmenen vuotta. Tämän vuoden GoExpossa mietimme, pitäisikö meidän ostaa uusi ja kevyempi teltta. Mietimme asiaa pitkään ja lopulta päädyimme vanhaan telttaan. 0-400 € Budjetilla ei vielä saa tilavaa ultrakevyttä teltta, joten painon säästö on vain muutamia satoja grammoja tai joutuu tinkimään tilasta ja mukavuudesta. Uusi teltta kyseisellä budjetilla ei ollut meistä kustannustehokas ratkaisu.

Kokonaisuudessaa meidän tavaroille tulee painoa noin 25 kg. Vettä emme ole laskeneet painoon mukaan, mutta pyörässä kulkee kummallekin kaksi täyttä pulloa. Aluksi tavaran paino tuntui hirvittävän painavalta, sillä minä olin Uudessa-Seelannissa ”vain” 16 kg kanssa. Mutta mutta… Kun painon jakaa kahdelle, tulee painoksi vain 12,5 kg, joka ei mielestäni enää ole kovin paljon telttamatkailuun. Pakollisista yöpymis- ja ruokailuvälineistä tulee jo 15 kg, joten viisi kiloa per henkilö ei enää olekaan kovinkaan paljon. Huomio kaikkiin painoihin on siis laskettu laukkujen paino mukaan.

Olemme ajaneet vain yhden testilenkin täyteenlastatulla pyörällä. Ohjattavuus muuttui rauhallisemmaksi ja pyörän kulku entistä laajapiirteisemmäksi. Paino ei vaikuttanut oikeastaan rungon tuntumaan, fillari tuntui edelleen jämäkältä. Kokeilimme myös Hyvinkään yhtä pisintä mäkeä ja välitykset tuntuivat riittävän myös lastin kanssa. Hyvä niin. Todellista muttereiden ja pulttien ravistelua emme ole ehtineet tehdä, joten yllätyksiä saattaa olla vielä tulossa. Huomenna Helsingin Olympiaterminaalia kohti. Heja Sverige, Norge och Danmark.

Circe Helios Duo - tekniikka

Circe Helios Duo

Ensinäkemältä Circe Helioksen runko on pieni jopa normaaliin soolopyörään verrattuna. Ensivaikutelma on hämäävä etenkin rungon pituuden suhteen. Runko noin 155 cm pitkä, joten se ei ole merkittävästi normaaleja tandemrunkoja lyhyempi. Pienirenkaisille pyörille tyyppillisesti se kuitenkin on matala. Matalasta rungosta johtuen, myös polkimien maavara on pieni. Winter marathnoneilla varustetussa pyörässä matka polkimen  alalaidasta maahan on vain muutamia senttejä. Polkimet osuvat maahan yleensä  kaarteissa suuremmilla nopeuksilla tai erittäin epätasaisella väylällä ajettaessa. Emme ole vielä kuitenkaan huomanneet, että lähellä maata olevat polkimet olisivat vaikuttaneet meidän ajotyyliin. Me emme aja järin vauhdikkaasti ja me pääasiallisesti ajelemme asfaltoituja tai hyvin hoidettuja hiekkateitä pitkin.

Runko ja kiinnikkeet  

Drop out

Runko on viimeistelty hyvin. Saumat ovat erittäin siistin näköiset ja väritys viehättää yksinkertaisuudellaan. Rungosta löytyy muutama mielenkiintoinen yksityiskohta. Takahaarukka on toteutettu liukuvilla drop outeilla, jotka mahdollistavat sekä ulkoisten että napavaihteiden käytön (fixitandem anyone?). Kummastakin haarukasta löytyy kiinnikkeet levyjarruille ja v-jarruille. Levyjarrut ovat toteutettavissa siten, että etu- ja takatavaratelineiden käyttö on mahdollista. Tandemeissa käytettyjen Arai-rumpujarrujen kiinnikkettä ei sen sijaan löydy. Kapteenilla on kaksi pullotelineen paikkaa ja perämiehellä yksi. Takatavaratelineen kiinnittäminen on helppoa, tosin tavaratelineen istuinputkiin kiinnitettävien aisojen täytyy luonnollisesti olla normaalia pitemmät. Bike Fridayn kokoontaittuva tavarateline sopi Circe Heliokseen kuin hansikas. Lokasuojat kiinnitetään samoihin kohtiin kuin tavaratelinekkin. Etuhaarukasta on harmittavasti jätetty pois lowriderin kiinnityskohdat. Lokasuojille paikat kyllä löytyvät, mutta lokareiden aisoja joutuu vääntelemään useammalle mutkalle, että ne ohittavat siististi levyjarrujen kiinnikkeet. 

Tandemeissa perinteisesti tahtiketju on kulkenut rungon vasemmalla puolella. Tandemeissa onkin jouduttu käyttämään kalliita erikoisosia tämän toteuttamikseksi. Circe Helios Duossa tahtiketju on vedetty oikealle puolelle, jolloin voidaan käyttää standardiosia. Perämiehen kampien pienin ratas toimii tahtirattaana. Tahtiketjun kiristäminen on hoidettu single speed -tyypisellä ketjun kiristimellä. Kiristin pitää hieman ääntä, mutta sitä ei kuule normaalin melun seasta. Hiljaisilla osuuksilla kiristimen rätinä kuitenkin kuuluu selvästi. Emme ole vielä päättäneet, ärsyttääkö rätinä vai ei!

Tahtiketju ja kiristin

Ajoasennon säätäminen

Circe Helioksen runko on suunniteltu siten, että sitä voivat käyttää pienet lapset kuin aikuiset miehetkin. Suuri kokoero tarkoitettujen käyttäjien välillä asettaa melkoisia haasteita pyörän säädettävyydelle. Perämiehellä on teleskooppisatulaputki, jonka avulla saadaan taakse sovitettua melkein minkä pituinen ajaja tahansa. Satulan asento on helppo säätää. Säätäminen tapahtuu kahta vastakkaisilla puolilla olevaa pulttia kiristämällä ja löysäämällä. Jos satulan nokaa haluaa alaspäin, täytyy ensin löysätä satulan takana olevaa pulttia ja sitten kiristää edessä olevaa. Perämiehen ohjaustanko  kiinnittyy kapteenin satulaputkeen omalla kannattimellaan ja kiinnikettä voidaan liikutella pystysuunnassa kuskin tarpeiden mukaan. Ohjaustangon kannattimessa on pituuden säätö, jolla voidaan hakea ohjaustangolle sopiva etäisyys vaakatasossa. Perämiehen ajoasennon säätäminen on helppoa kuin heinänteko. 

Kapteenin säätömahdollisuudet perämiehen mahdollisuuksiin verrattuna vähäiset. Kapteenin satulatolppa on halkaisijaltaan leveä ja se on tehty yhdestä putkesta. Säätövaraa on enemmän kuin ”normaalissa” polkupyörässä, mutta vähemmän kuin perämiehellä. Kapteenin satulan säätäminen on turhauttava prosessi. Satula on kiinnitetty perinteisellä yksipulttisella klampilla. Kallistuksen säätöä rajoittaa klampin pohjassa olevat hammastukset. Hammastukset ovat sen verran isot, että tarkka säätäminen on mahdotonta. En saanut omaa WTB SST satulaa täysin vaakasuoraan. Onneksi satulan nokka on vain sallitun yhden tulitikun verran liian alhaalla. Kapteenin ohjaustangon säätäminen vaatiikin enemmän vaivaa. Käytännössä tangon paikkaan voi vaikuttaa vain ohjainkannatinta vaihtamalla. Pysytysuunnassa säätövaraa on vain muutamia senttimetrejä. Minulle onneksi vakiokannatin ja korkeus olivat juuri sopivia. Sain säädettyä itselleni täsmälleen saman ajoasennon kuin maastopyörissäni. Viime vuosien aikana olen ajanut pääasiassa maantietangoilla, joten leveä maastotanko tuntui omituiselta. Tilasin SJS:stä kapean tangon ja siihen käyvät droppitangonpäät. 

Kapea tanko ja Origin8 droppipäät

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voisi mainita emäputken jatkeen. Käsitteitä tuntemattomalle selitettäköön, että emäputki on etuhaarukasta ylös nouseva ja rungon sisään menevä tolppa. Emäputken jatke kiinnitetään runkoon pikalinkullisella pannalla. Pantakiinnitys on tuttu pyörän suunnitteloijoiden toisesta pyörästä, taitettavasta Airnimalista. Kiinnityssysteemin tarkoituksena on ilmeisesti tehdä pyörästä helposti varastoitava. Pahvilaatikkoon pakattaessa ei tarvitse irroittaa ohjaustanko ohjainkannattimesta, vaan yhden pikalinkun irroittaminen riittää. Lentomatkustaja kiittää!

Osio, johon fillarilehdet tuhlaavat ihan liikaa tilaa

Voimansiirto ja jarrut ovat kasattu Shimanon halvemmista osasarjoista. Takavaihtaja ja vaihdevivut ovat Aliviota. V-jarrut ja jarrukahvat ovat Acerat. Sekä jarrut että vaihteet ovat toimineet moitteettomasti. Vaihteet vaihtavat ripeästi ja tarkasti. V-jarrut ovat rakenteeltaan yksinkertaiset, että niitä on todella vaikea saada toimimaan huonosti. Osasarjat ovat mielestäni hyvät tarkoitettuun käyttöön. Olen käyttänyt Aliviota ensimmäissä maastopyörässäni ja Altuksen takavaihtajaa Bike Fridayssa. Kummatkin ovat toimineet moitteettomasti ja en usko, että ajokokemukseni olisi merkittävästi parempi kalliimmilla osasarjoilla. Jos jostain syystä harkitsisimme vaihteiston päivitystä, tulisimme siirtymään napavaihteisiin.   

Rengastus

Renkaiden testiajo suuntautui Riihimäen ABC:lle marraskuun alussa ja  se jäikin ainoaksi lenkiksi kuivalla tiellä ennen pysyvää lunta.  20” Kiekkojen ajotuntuntumaa pidetään internetkeskusteluissa melko kovana. Erilaisilla renkailla voi kuitenkin ajotuntumaan vaikuttaa paljon. Bike Fridayssa oli ensiasennusrenkaanna Primo Comet 1,35” -renkaat (suosituspaine 100 psi), jotka suosituspaineeseen pumpattuna olivat erittäin kovat. Toisaalta Uudessa-Seelannissa käyttämäni  1,5” Schwalbe Marathonit olivat puolestaan hyvinkin miellyttävät.  Schwalbe Big apple -renkaiden iso ilmatila kuitenkin tasoitti pyörän kulkua mukavasti. Kapteeni istuu pyörän keskellä, joten epätasaisuudet eivät muutenkaan häntä haittaa. Perämies sijoittuu takarenkaan päälle. Näin ollen  pomput tulevat suoraan alapuolelta ja mahdollisesti yllättäen kapteenin ajotaidoista ja kommunikoinnista riippuen. Internetin keskustelupalstoilla monet ovat keventäneet perämiehen taakkaa joustavilla satulatolpilla. Elina on kuitenkin ollut tähän asti tyytyväinen ja ei ole nähnyt joustotolpalle tarvetta. Luulen, että kevään pitkät lenkit tulevat näyttämään, tarvitaanko joustotolppaa vai ei.

Seuraavien päivien aikana saimme pysyvän lumen maahan, joten asensimme Schwalbe marathon winter -nastarenkaat. Samalla vaihdoimme etukiekon napadynamolliseen versioon ja laitoimme valon työmatka-ajoa varten. Marathon Winterit ovat ilmatilaltaan huomattavasti Big appleja pienemmät ja rungoltaan jäykemmät. Profiilliltaan matalammat renkaat toivat pyörän rungon vielä lähemmäksi maata. Emme kuitenkaan ehtineet tottua Big Appleilla ajamiseen, joten emme voi vertailla ajotuntuman muutosta. 

Nastoista huolimatta 20” renkailla varustettu pyörä ei ole tarkoitettu suomalaiseen talveen. Hyvin auratut väylät ovat miellyttäviä ajaa, mutta syvä lumi ja montuille tallaantunut pohja ovat miltei mahdottomia pienirenkaiselle pyörälle. Pieni eturengas hakee syvässä lumessa jatkuvasti paikkaansa. Pitkän akselivälin ansiosta pyörä ei kuitenkaan muutu epävakaaksi, mutta etupään hallinta on raskasta. Muutaman haastavan ja keskustelua herättäneen työmatkatempoilun jälkeen olemme päättäneetkin, että ajamme talvella ainoastaan hyvissä olosuhteissa. Meillä ei ole vielä tuntumaa kesällä ajamisesta, joten haluamme pitää mielikuvat tandemista ja sen ajo-ominaisuuksista mahdollisimman positiivisina. Tarkastamme suhtautumistamme talviajoon ensi syksynä ajokokemuksen kartuttua.

Auratulla tiellä ajaminen on helppoa ja miellyttävää